Blogi

Suomeen tarvitaan laajennettu sokerivero

Epäterveellisten elintarvikkeiden yhä lisääntyvä markkinointi ja myynti ovat lisänneet lasten lihomista vielä jyrkemmin kuin aikuisten. Helsingin Sanomat uutisoi (1.10.), että jo teini-ikäisille joudutaan tekemään laihdutusleikkauksia.

Lihavuuden aiheuttamat haitat terveydelle on tiedetty jo vuosisadan vaihteesta lähtien, mutta tähän mennessä lihottavien elintarvikkeiden – sokerijuomien, makeisten, sipsituotteiden, keksien, sokerimurojen ja hampurilaistuotteiden – vähentämiseksi ei ole tehty mitään vaikuttavaa.

Viime syksyn makeisten arvonlisäveron korottaminen oli yritys oikeaan suuntaan, mutta Fazerin valtavan lobbaamisen seurauksena hallitus perui sen (HS 18.9.). Päätökseen lienee vaikuttanut se, että lobbarit kiistivät makeisveron vaikutukset, vaikka muissa maissa hinnan nostaminen verottamalla on säännönmukaisesti vähentänyt haitallista kulutusta.

Kaatuneen makeis- ja suklaaveron sijaan tarvitaan laajennettu sokerivero, joka kohdistuu tasapuolisesti kaikkiin runsaasti sokeria sisältäviin ja lihottaviin elintarvikkeisiin, kuten sokerimuroihin ja kekseihin.

Verotulojen lisäksi lihavuuden torjuminen auttaisi maan taloutta, koska se vähentäisi terveydenhuollon kustannuksia. Lihavuudesta johtuvat sairaudet aiheuttavat hyvinvointialueille joka vuosi 3,5 miljardin euron ylimääräiset kulut.

Pertti Mustajoki
lääkäri, Terve paino ry

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipideosastolla 4.10.2025:
Suomeen tarvitaan laajennettu sokerivero | HS.fi

BLOGIKIRJOITUKSET

Nyt on ruokaturvallisuuden vuoro

Ensi vuona tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen Kekkosen uuden vuoden puheen jälkeen laadittu liikenneturvallisuutta parantava laki astui voimaan. Säädettiin yleinen nopeusrajoitus 80 km/t. Pian seurasi nippu muita lakeja: turvavyöpakko,...

Julmasta optimismista toimivaan lihavuuden torjuntaan

Otsikossa mainittu julma optimismi tarkoittaa, että kulttuurista johtuvien ongelmien ratkaisemisen yhteiskunta sysää yksittäisten kansalaisten vastuulle (1). Esimerkiksi lihavuusepidemian ratkaisemiseksi ihmisiä patistetaan muuttamaan syömistottumuksia...

Kaloreiden alennusmyynti

Helsingin sanomien Visio-lehdessä haastateltiin jokin aika sitten menestyvää turkulaisen ruokamarketin kauppiasta. (Huolestunut kauppias, HS Visio 3.9.2022) Ruokakaupoilla on yksinkertainen ansaintalogiikka. Jos tuote ei riittävästi myy, se poistetaan hyllystä, tai...

Elinturhake, elinhaitake

Elintarvikeasetus: ”Tässä asetuksessa ’elintarvikkeella’ tarkoitetaan mitä tahansa ainetta tai tuotetta, myös jalostettua, osittain jalostettua tai jalostamatonta tuotetta, joka on tarkoitettu tai jonka voidaan kohtuudella olettaa tulevan ihmisten nautittavaksi.”...

Suomalaisten ote lipsuu terveyden rinteessä

Nykyisen ihmislajin kaikilla yksilöillä paino oli terveellä alueella ensimmäiset 300 000 vuotta. Valtavaa ajanjaksoa on vaikea hahmottaa. Sen vuoksi havainnollistan ihmislajin historiaa vaelluksena, jossa jokainen vuosi on yksi metri. Ensimmäiset esi-isämme ja...