Väestön lihavuus laskuun! Laihdutusta vai elintarvikepolitiikkaa – keppiä vai porkkanaa?

kirjoittanut | 21.02.2021 | Blogi

Lihavuuden huomattavista terveyshaitoista monien tautien suhteen on vahva tutkimusnäyttö. Väestöseurannat osoittavat myös, kuinka suomalaisten paino on viime vuosikymmeninä noussut, ja nousu näyttää jatkuvan. Viimeisten tietojen mukaan joka neljäs aikuinen suomalainen on lihava, ja ylipainoisia on yli 70 % miehistä ja yli 60 % naisista.

Lihavuus on siis suomalaisilla merkittävä terveyshaitta ja sairastavuuden aiheuttaja, joka vielä jakautuu väestössä epätasaisesti ollen osasyynä sosioekonomisiin terveyseroihin. Lihavuus aiheuttaa myös huomattavan määrän sote-palvelujen tarvetta ja kustannuksia. Tässä tilanteessa avainkysymys on, millä toimenpiteillä väestön lihavuus saataisiin laskuun.

Ihmiset voivat itse paljon vaikuttaa ruokavalintoihinsa ja liikkumiseensa. Tiedotusvälineet ovat pullollaan erilaisia laihdutusohjeita sekä kaupallisia laihdutusohjelmia, ja myös terveydenhuolto opastaa laihduttamisessa. Vaikka monet saavat näin tuloksia hyödyttäen heidän terveyttään, pysyväistulokset ovat monasti niukkoja. Monet laihdutuskuurit ovat tehottomia tai suorastaan haitallisia. Ja väestön lihominen vain jatkuu. Yksilöitä tulee tietysti auttaa heidän painonhallinnassaan, mutta tämä ei ole ratkaisu väestön lihomiskehityksen kääntämisessä.

Ruokaympäristö avainasemassa lihavuuden torjunnassa

Yksilötasolla painoon vaikuttavat ruoka- ja liikuntatottumukset sekä geneettiset tekijät, mutta  väestötasolla ne eivät selitä huomattavaa lihomistrendiä. Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kysymys on elinympäristössä tapahtuneista suurista muutoksista, jotka koskevat sekä ruuan tarjontaa että fyysistä aktiviteettia. Elintarvikeympäristömme on muuttunut. Ruokaa ja juomia on yhä monipuolisemmin tarjolla, se on suhteellisesti halvempaa, sitä mainostetaan houkuttelevasti ja annoskoot ovat kasvaneet.

Elintarvikeympäristö kustannusvaikuttavin tapa

Lihomiskehityksen pysäyttämisessä on siis kysymys sekä väestön fyysisen aktiviteetin lisäämisestä että ruokaympäristön muuttamisesta. Väestön fyysisen aktiviteetin lisäämisessä on paljon toimintaa niin kaupunkisuunnittelun, liikennepolitiikan, liikuntapaikkojen kuin liikuntaohjelmien puolella. Elintarvikeympäristöön vaikuttaminen väestön painonhallinnan ja terveyden puolesta on jäänyt vähemmälle. Uusi Terve Paino -yhdistys pyrkii edistämään vaikuttavia poliittisia toimia elintarvikeympäristön muuttamisessa, mikä on kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan kustannusvaikuttavin tapa.

Tällaisen politiikan suunnittelussa tulee esiin ikuinen peruskysymys: keppiä vai porkkanaa – myönteistä tukea vai rajoituksia? Myönteinen tuki on aina miellyttävämpi ja tavoittelemisen arvoista ja sitä ravitsemusohjauksella yritetään. Terveellisten elintarvikkeiden hinnan alentaminen ei ole mahdollista ilman valtion tukea, mihin taas ei ole valtiontaloudellisia mahdollisuuksia. Realistista ei myöskään näytä olevan halvempi verokohtelu, mitä on yritetty.

Terveysperusteinen verotus ohjaa kulutusta terveellisempiin valintoihin

Näin ollen tehokkaaksi ja realistiseksi keinoksi jää poliittinen sääntely, jolla pyritään rajoittamaan epäterveellisten ja lihottavien elintarvikkeiden kulutusta. Pakkoon ei voida eikä tarvitse mennä, koska verotuksella voidaan säädellä hintoja ja näin rajoittaa kulutusta. Hiljattain tehty järjestöjen teettämä väestötutkimus osoitti, että tähän on enemmistön tuki: yli puolet suomalaisista kannatti siirtymistä elintarvikkeiden terveysperusteiseen verotukseen.

Eniten tukea sai sokeriverotus (58%), mutta myös suolaan ja kovaan rasvaan kohdistuva verotus sai paljon kannatusta. Sokeriverotus, joka kohdistuu erityisesti lasten ja nuorten ylipainon torjuntaan, on saanut myös julkisuudessa paljon myönteistä huomiota. Sen selvittäminen on jo hallitusohjelmassa. On hyvä muistaa, että sokeriverolla korvattaisiin tehokkaammin nykyinen virvoitusjuomavero ja aiempi makeisvero.

Terveysperusteinen ravintovero, kuten sokerivero, vähentäisi haitallista kulutusta ja parantaisi kansanterveyttä. Terveyspalvelujen tarve vähenisi ja toisi valtiolle kaivattuja verotuloja. Ruokakustannuksiin se ei vaikuttaisi kulutuksen siirtyessä terveellisempiin vaihtoehtoihin.

Elintarvikkeiden tuotekehityksessä terveys keskiöön

Merkittävää on myös, että sokerivero kannustaisi elintarviketeollisuutta muuttamaan tuotteittensa koostumusta.  Terveellisemmät elintarvikkeet ovatkin kestävä tie parempaan kansanterveyteen pitkällä tähtäimellä. Vaikutukset ovat jo nähtävissä elintarvikkeiden suolapitoisuuden vähenemisessä ja rasvakoostumuksen muutoksissa. Kun elintarvikkeiden koostumus muuttuu, niin kuluttajat eivät joudu kamppailemaan muutoksen kanssa, vaan se tapahtuu kuin itsestään.

Lihavuuden torjuntaan tarvitaan monia terveyspäätöksiä

Terveellisempään ruokaympäristöön tähtäävässä politiikassa on paljon muutakin tehtävissä kuin vaikuttava veropolitiikka. Kysymys on mm. lapsia houkuttavasta epäterveellisten tuotteiden mainonnasta, niiden paljousalennuksista, kouluruokailusta ja makean myynnistä kouluissa. Eräs konkreettinen uudistus olisi lihottavan ja monella tavalla haitallisten energiajuomien myyntikielto alle 15-vuotiaille lapsille, mitä tutkimuksessa kannatti peräti 83 % suomalaisista.

BLOGIKIRJOITUKSET

Makeiset valtaavat kauppoja

Muutama vuosi sitten Kauppalehti uutisoi, että karkinsyönti on Suomessa kaksinkertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa. Suomalaiset käyttivät vuonna 1990 makeisiin keskimäärin 58 euroa, kun se 2016 oli 134 euroa. Koska makeisten ”kaksi yhden hinnalla”...

Karkkeja kaupataan kaikkialla

Viime aikoina makeisten myynti on levinnyt voimakkaasti kaikenlaisten kauppojen valikoimiin. Esimerkkejä ovat halpamyyntiliikkeet, rautakaupat, lastenvaateosasto ja nuorten suosimat kaupat. Tässä havaintoja keväältä 2024. R-kioskilla on yli 30 hyllymetriä karkkeja:...

Mahalaukkumme ei ymmärrä kaloreista mitään

Ihmisen kiinnostavimpia elimiä ovat sydän ja aivot. Mahalaukkumme ei ole erityisen suosittu. Kiinnostavuusasteikolla ehkä vain perna ja käpyrauhanen jäävät sen alapuolelle. Mahalaukkumme ansaitsee suuremman huomion, sillä nykyinen tuhoisa lihavuusepidemia johtuu...

Pelastakaa edes lapset lihavuudelta

Joulukuun alussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi suomalaisten terveyden kannalta synkkiä lukuja. Ylipainoisten aikuisten määrä oli edelleen noussut. Maassamme on satatuhatta lihavaa henkilöä enemmän kuin kuusi vuotta sitten. Se merkitsee aina vaan enemmän...

Lihavuus on yhteiskunnan aiheuttama ongelma

Väestöjen lihomisen on aiheuttanut epäterveellisten elintarvikkeiden voimakas runsastuminen ja tehostettu markkinointi. Paavo Rautio kirjoitti kolumnissaan (HS 10.1.) siitä, miten ihmisten ongelmat ja vaivat usein koetaan yhteiskunnan ja ”rakenteiden” aiheuttamiksi....

Lihavuuden aikapommi tikittää

Maailmanpankin Washingtonin osaston kaksi asiantuntijaa halusi selvittää, miten sokeripitoisten juomien verottaminen vaikuttaa niiden kuluttamiseen. He kävivät läpi kaikki tutkimukset, joissa asiaa oli selvitetty. Tulokset he julkaisivat arvostetussa...

Terveysverot eivät ole tehottomia eivätkä syrjiviä

Helsingin Sanomien (28.4.) kirjoituksessa Tutkijat tyrmäävät terveysveron tehottomana ja syrjivänä haastateltiin talouden tutkimusprofessoria ja vero-oikeuden professoria elintarvikkeiden terveysveroista. HS:n kirjoituksessa epäillään, ettei terveysveroilla saavuteta...

Terveysveron vaikutuksista on kiistatonta tutkimusnäyttöä

HS:n haastattelussa tutkijat Kosonen ja Linnakangas (28.4.) tyrmäävät terveysveron tehottomana ja syrjivänä. Miten voi olla, kun yli 45 maata ottanut sokeriveron käyttöön? Ja tuore 62 tutkimuksen systemaattinen katsaus (JAMA 2020) osoitti veron vaikutuksen:...

Makeiset valtaavat kauppoja

Muutama vuosi sitten Kauppalehti uutisoi, että karkinsyönti on Suomessa kaksinkertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa. Suomalaiset käyttivät vuonna 1990 makeisiin keskimäärin 58 euroa, kun se 2016 oli 134 euroa. Koska makeisten ”kaksi yhden hinnalla”...

lue lisää

Karkkeja kaupataan kaikkialla

Viime aikoina makeisten myynti on levinnyt voimakkaasti kaikenlaisten kauppojen valikoimiin. Esimerkkejä ovat halpamyyntiliikkeet, rautakaupat, lastenvaateosasto ja nuorten suosimat kaupat. Tässä havaintoja keväältä 2024. R-kioskilla on yli 30 hyllymetriä karkkeja:...

lue lisää

Terveysveroilla terveyttä

Soten ongelmat puhuttavat. Erityisesti toivotaan parannusta peruspalveluihin, jotka ovat juuri nyt uhattuina. Niillä on ratkaiseva merkitys lääkäriin pääsyyn ja kansansairauksien pitkäjänteiseen hoitoon. Kansanterveydessä tärkeintä on tautien ehkäisy, joka on ollut...

lue lisää