Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kirjoitti Lääkärilehdessä otsikolla ”Ruoan terveysperusteinen verottaminen on vaikeampaa kuin luulisi”. Tästä on helppo olla samaa mieltä, mutta veron esteenä vaikeus ei saisi olla. Lihavuudesta on tullut yksi suurimmista kansanterveyden ja soten ongelmista.
Hinta vaikuttaa kiistattomasti kulutukseen, ja sillä voi vähentää haitallista kulutusta. Fogelholmin yksi huoli on, että korotus siirtää kulutukseen toiseen haitalliseen tuotteeseen. Virvoitusjuomaveron kohdalla tätä ei ole kansainvälisissä tutkimuksissa merkittävästi osoitettu. Myönteisiä vaikutuksia on havaittu.
Laaja-alainen eli kaikkia runsaasti sokeria sisältäviä tuotteita koskeva vero lisäksi ehkäisisi siirtymistä.
Fogelholm huomauttaa oikein, että virvoitusjuomien osuus sokerin saannista on Suomessa pieni. Finravinto-tutkimuksen mukaan sokerista noin viidennes tulee juomista. Virvoitusjuomavero tuottaa vuodessa noin 250 miljoonaa euroa vuodessa. Laaja sokerivero toisi samoilla kriteereillä yli miljardi euroa, mikä ei olisi vähäpätöistä valtion taloudelle.
Fogelholmin mukaan vero rankaisisi pienituloisia. Näin sanottiin aikoinaan myös tupakkaverosta. On myös huomautettu, että koskemalla erityisesti vähävaraisempia vero auttaisi tasoittamaan terveyseroja ja vaikuttaisi erityisesti lapsiin.
Fogelholm on huomauttanut myös, ettei sokerin kulutus ole Suomessa ole erityisen suurta. Lasten ja nuorten ylipainoon on sokerilla kuitenkin osuutta. Vero ei sitä yksi ratkaisisi. Tarvitaan muitakin väestötason toimia, kuten markkinointiin puuttumista, joka ei sekään ole helppoa. Mutta kun tiedämme ongelman laajuuden ja seuraukset, tarvitaan toimenpiteitä vaikuttamaan konkreettisesti lihomisen taustalla olevaan ruokaympäristöön.
Maailmanpankin raportin mukaan sokerivero vähentää haitallista kulutusta, edistää porrastettuna tuotekehitystä terveellisempään suuntaan ja on signaali yhteiskunnan toivomista muutoksista. Lisäksi se tuo valtiolle varoja.