Elintarviketeollisuusliitto on kesän ja syksyn aikana toistuvasti esittänyt sanomalehdissä ja kotisivullaan terveysveroihin liittyviä virheellisiä tietoja. Ne osoittavat, etteivät liiton asiantuntijat ole perehtyneet aiheesta tehtyihin tutkimuksiin.
ETL:
”Terveysvero ei ohjaisi kulutusta…”
”Kulutusta ohjaavilla veroilla ei ole todettu erityisen tehokasta ohjaavaa vaikutusta.”
”Varmaa näyttöä siitä, että vero ohjaisi ihmisiä terveemmän syömisen suuntaan, ei ole, ainoastaan mallinnuksia ja spekulaatioita.”
Terveysverot vähentävät verotettavan tuotteen kulutusta
Terveysverolla tarkoitamme tässä yhteydessä epäterveellisimpien tuotteiden hinnan nostamista verottamalla. Tällaisesta verottamisesta on muista maista runsaasti esimerkkejä. Verojen vaikutuksista on selvitetty lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa.
Sokeripitoisten juomien terveysveron vaikutuksista kulutukseen on julkaistu useita yhteenvetoartikkeleita (1, 2 – 3), systemaattinen katsaus (4) ja meta-analyysi (5). Niissä on yksiselitteisesti päädytty tulokseen, että veroilla voidaan vähentää kulutusta.
Tänä vuonna julkaistiin erittäin perusteellinen selvitys Britannian virvoitusjuomaveron vaikutuksista yli 22 000 henkilöllä (6). Heidän kohdallaan vero vähensi virvoitusjuomista saatua sokeria keskimäärin 10 %.
Joissakin maissa, erityisesti Unkarissa (7) ja Meksikossa (8), terveysveroja on laajemmin sovellettu myös muihin epäterveellisiin elintarvikkeisiin. Niiden vaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa kulutuksen on todettu vähenevän samalla tavalla kuin virvoitusjuomiin kohdistuvissa veroissa.
ETL:
”Terveysperusteinen vero…osuisi tasaverona kaikkein voimakkaimmin pienituloisiin kansalaisiin.”
Vähemmän koulutetut ja pienituloiset hyötyvät eniten terveysveroista
Tutkimukset osoittavat, että terveysverojen vaikutus on täysin päinvastainen kuin ETL väittää. Ne hyödyttävät eniten pienituloisia.
Vähemmän koulutetut ja vähävaraiset käyttävät enemmän epäterveellisiä elintarvikkeita, koska ravitsemussuositukset ja ohjeet tavoittavat heidät huonommin kuin koulutetumman väestön. Sen sijaan terveysverot kohdistuvat tasapuolisesti kaikkiin väestöryhmiin. Tämän vuoksi heikommin koulutettujen ruokatottumukset muuttuvat enemmän terveempään suuntaan kuin paljon koulutetuilla (9).
Viime vuonna ilmestyi laaja katsaus, jossa virvoitusjuomaverojen todettiin olevan ”highly cost effective” terveyden tasa-arvon lisäämisessä (10). Sama vaikutus todettiin myös pakkauksen etuosassa ilmoitetuissa ravintotiedoilla ja lapsille suunnatun elintarvikemarkkinoinnin rajoituksilla.
Muiden elintarvikkeiden kohdalla on saatu vastaavia tuloksia. Unkarin terveysverojen yhteydessä pelkästään peruskoulun käyneet vähensivät kaksi kertaa useammin energiajuomia, sokerijuomia, makeisia ja suolaisia naposteltavia kuin korkeakoulutetut (11). Vastaavia tuloksia on saatu Meksikon virvoitusjuomaverojen vaikutuksia selvittäneissä tutkimuksissa (12).
ETL:
”Terveysvero ei näivettäisi ainoastaan ruoka- ja juomayrityksiä vaan iskisi koko suomalaiseen elintarvikeketjuun alkutuotannosta jalostavaan teollisuuteen, päivittäistavarakauppaan sekä matkailu- ja ravintolapalveluihin.”
Terveysverot eivät näivetä elintarvikeyrityksiä
Terveysverot kohdistuvat vain epäterveellisimpiin elintarvikkeisiin, kuten sokeripitoisiin virvoitusjuomiin, makeisiin, sokerimuroihin sekä perunalastuihin ja muihin suolaisiin naposteltaviin. Verojen toivottu vaikutus on, että ihmiset osittain siirtyvät terveellisempiin tuotteisiin. Tämä ei vähennä elintarvikkeiden kokonaismyyntiä, sillä ihmiset siirtyvät aiempaa enemmän käyttämään terveellisempiä tuotteita. Tästä saatiin selvä näyttö edellä mainitun Britannian virvoitusjuomaveron yhteydessä.
Britanniassa virvoitusjuomateollisuus ryhtyi jo ennen veron voimaantuloa vähentämään tuotteitten sokeripitoisuutta, että ne alittaisivat verottajan asettaman sokerimäärän rajan. Monet kaupan asiakkaat siirtyivät vähemmän sokeria sisältäviin juomiin. Sokerin käyttö väheni, mutta virvoitusjuomia käytettiin yhtä paljon kuin ennenkin. Veron voimaantulon jälkeen virvoitusjuomateollisuuden osakkeiden kursseissa ei ollut havaittavissa mitään heilahtelua.
ETL:
”Terveysverot nostaisivat ruokakorin hintaa.” ”Osuisivat voimakkaimmin pienituloisiin…”
Terveysverot eivät nostaisi ruokakorin hintaa
Terveellisemmän ruuan vaikutuksia ruokakuluihin on tutkittu monissa maissa. Tulosten perusteella siirtyminen terveellisempään ruokaan ei lisää ruokakuluja (13) (14 – 15).
Suomessa terveellisen ravinnon vaikutuksia ruokakuluihin selvitettiin laajassa diabetestutkimuksessa jo 20 vuotta sitten. Esidiabetesta sairastavia ylipainoisia suomalaisia ohjattiin terveellisempiin syömistottumuksiin. Neljän vuoden kohdalla he olivat keskimäärin laihtuneet 4,7 kiloa, mikä selvästi vähensi sairastumista diabetekseen. Terveellisempi ravinto ei lisännyt ruokakuluja (16). Päinvastoin, ne vähenivät keskimäärin 30 – 35 senttiä päivää kohden.
Lopuksi
ETL: Elintarvikeala on tehnyt ”vapaaehtoisia ravitsemussitoumuksia, joiden avulla ne sitoutuvat parantamamaan ruokavalion ravitsemuksellista laatua.”
”Suomalaiset elintarvikeyritykset ovat tehneet merkittäviä läpimurtoja terveyden edistämisen saralla.”
Näillä elintarviketeollisuuden toimilla ei ole ollut mitään havaittavaa vaikutusta ylipainon nouseviin käyriin. Viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana ylipainoisten aikuisten määrä on Suomessa kaksinkertaistunut ja lasten kolminkertaistunut. Samaa tahtia ovat lisääntyneet lihavuuden aiheuttamat sairaudet.
Tänä syksynä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi uudet tulokset lasten lihavuuden muutoksista. Vuosien 2017-2020 aikana ylipainoisten poikien määrä on edelleen kasvanut (17).
Epäterveellisten elintarvikkeiden lisääntynyt tarjonta ja kulutus ovat merkittävin syy ylipainon lisääntymiseen. Ylipainon vähentämiseen tähtääviä tärkeiden terveyspoliittisten päätösten pitää perustua luotettavien tutkimusten antamiin tuloksiin. Niitä ei saa tehdä eri intressiryhmien mielipiteiden perusteella.
Olemme lähettäneet tämän artikkelin Elintarviketeollisuusliiton johtajille Mikko Käkelälle, Heli Tammivuorelle ja Marleena Tanhuanpäälle. Toivomme että sen antama tutkimustieto vakuuttaa heidät siitä, etteivät terveysverot uhkaa elintarviketeollisuuden liiketoimintaa.
Uskomme suomalaisen korkeatasoisen elintarviketeollisuuden kykyyn kehittää terveysverojen kannustamina terveellisempiä tuotteita.
Pertti Mustajoki ja Pekka Puska
Terve Paino ry:n puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
KÄYTETYT LÄHTEET
Elintarviketeollisuuden kannanotot
Tammivuori H, Tanhuanpää M. Terveysvero ei ohjaisi kulutusta mutta näivettäisi ruokasektoria. Mielipide HS 4.6.2021.
Tammivuori H, Tanhuanpää M. Mallinnettu terveysvero ei vastaa arkitodellisuutta. Mielipide HS 23.6.2021.
Elintarviketeollisuus torjuu terveysveron. Toimitusjohtaja Mikko Käkelän haastattelu.
Maaseudun tulevaisuus 8.9.2021.
Tanhuanpää M. Terveysverosta tulisi vain hallinnollinen taakka. Mielipide HS 15.9.2021.
Käkelä M, Tammivuori H. Ruuan verotus on huono keino terveyden edistämiseen. ETL kotisivut 9.11.2021.
Terveysverojen vaikutukset
Tieteellisissä lehdissä on eroja siinä, miten luotettavina esitettyjä tuloksia voidaan pitää. Luotettavimmat ovat lehdet, joissa käytetään vertaisarviointia, jolloin saman alan riippumattomat asiantuntijat arvioivat tutkimuksen luotettavuuden. Tässä viitataan vertaisarvioituihin lehtiin.
- Caro JC, Ng SW, Smith Taillie L, Popkin BM. Designing a tax to discourage unhealthy food and beverage purchases: The case of Chile. Food Policy 2017;71:86-100.
- Moore J, Fielding BA. Taxing confectionery, biscuits, and cakes to control obesity. BMJ 2019;366:I5298.
- Blakely T, Cleghorn C, Mizdrak ym. The effect of food taxes and subsidies on population health and health costs: a modelling study. Lancet Public Health 2020;5:e404-13.
- Nakhimovsky SS, Feigl AB, Avila C Taxes on Sugar-Sweetened Beverages to Reduce Overweight and Obesity in Middle-Income Countries: A Systematic Review. PloS One 2016;11(9):e0163358.
- Cabrera Escobar MA, Veerman JL, Tollman SM Evidence that a tax on sugar sweetened beverages reduces the obesity rate: a meta-analysis. BMC Public Health.2013 Nov 13;13:1072
- Pell D, Mytton O, Penney TL ym. Changes in soft drink purchased by Britsh households associated with the UK soft industry levy: controlled interrupted time series analysis. Br Med J 2021;372:254.
- Bíró A. Did the junk food tax make the Hungarians eat healthier? Food Policy 2015;54:107-15.
- Maurico H-F, Batis C, Rivera JA ym. Reduction in purchases of energy-dense nutrient-poor foods in Mexico associated with the introduction of a tax in 2014. Prev Med 2019;Jan:118: 16-22.
Vähemmän koulutetut ja köyhät
- Adams J, Mytton O, White M, Monsivais P. Why are some population interventions for diet and obesity more equitable and effective than others? The role of individual agency. PLoS Med 2016;13 (4): e1001990.
- Lobstein T, Neveux M, Landon J. Costs, equity and acceptability of three policies to prevent obesity: A narrative review to support policy development. Obes Sci Practice 2020;6:562-83.
- Unkarin verotuksen vaikutukset: WHO. Assessment of the impact of a public heath product tax. Final report Budapest, November 2015. Linkki artikkeliin.
- Colchero MA, Molina M, Guerrero-Lopez CM. After Mexico implemented a tax, purchases of sugar-sweetened beverages decreased and water increased: difference by place of residence, household composition, and income level. J Nutr 2017;147:1552-7.
Terveellisemmän ruokakorin hinta ei ole korkeampi
- Raynor HA, Kilanowski CK, Esterlis I, Epstein LH. A cost-analysis of adopting a healthful diet in a family-based obesity treatment program. J Am Diet Assoc 2002;102;645-56.
- Burney J, Haughton B. EFNEP: a nutrition education program that demonstrated cost-benefit. J Am Diet Assoc 2002;102:39-45.
- Nansel TR, Lipsky LM, Eisenberg MH ym. Can families eat better without spending? Improving diet quality does not increase diet cost in a randomised clinical trial among youth with type 1 diabetes and their parents. J Acad Nutr Diet 2016;116:1751-1759.
- Ottelin A-M, Lindström J, Peltonen M ym. Costs of a self-selected, health-promoting diet among the participants of the Finnish Diabetes Prevention Study. Diabetes Care 2007;30:1275-7.
Lasten lihavuus
Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus 2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, tilastoraportti 37/2021
Terve Paino ry
www.tervepaino.fi
info@tervepaino.fi