Terveysveron vaikutuksista on kiistatonta tutkimusnäyttöä

kirjoittanut | 29.04.2023 | Blogi

HS:n haastattelussa tutkijat Kosonen ja Linnakangas (28.4.) tyrmäävät terveysveron tehottomana ja syrjivänä. Miten voi olla, kun yli 45 maata ottanut sokeriveron käyttöön? Ja tuore 62 tutkimuksen systemaattinen katsaus (JAMA 2020) osoitti veron vaikutuksen: keskimäärin 15 prosentin vähennys sokerin saannissa. Eikä ollut näyttöä siirtymisestä korvaaviin tuotteisiin. Ja sekä Maailmanpankki että WHO suosittelevat.

EU-kortilla pelottelusta on muistettava, että makeisveron lopettaminen ei ollut EU:n päätös. Kansanterveydellisistä syistä säädetyt ja tasapuoliset verot eivät ole syrjiviä. Pahemman luokan sumutusta ja lobbausta. Siitäkään ei saisi olla kysymys, kun teollisuudella on erinomaiset mahdollisuudet vähentää sokeria tuotteistaan!

Pekka Puska

Professori, Terve Paino ry:n varapuheenjohtaja

Outcomes Following Taxation of Sugar-Sweetened Beverages – A Systematic Review and Meta-analysis

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 29.4.2023: Terveysvero ei ole syrjivä

BLOGIKIRJOITUKSET

Lihavuuden vähentäminen lisäisi syntyvyyttä

Ylipaino heikentää hedelmällisyyttä ja lisää lapsettomuushoitojen tarvetta. Syntyvyys on uhkaavasti laskenut Suomessa. Tilanteen korjaamiseksi sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ehdotti tv-uutisissa hedelmällisyysopetusta kouluihin. Virheellinen tieto...

Hodarista ei ole ateriaksi

R-kioski on mainostanut eri medioissa hodaria ateriaksi kysyen ”miksi ei?” Mainoskuvassa sämpylän sisään on sijoitettu pekoniin kääritty nakki. Lisukkeeksi on tarjolla juustoisia nachoja. Kokonaisuus on tarkoitus huuhdella alas makealla virvoitusjuomalla. Kasvikset on...

Vähemmän sairautta ja surua ruoasta

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi kuusi vuotta sitten kirjasen Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus. Se oli tarkoitettu laajaan käyttöön. Kunnat, varhaiskasvatuksen järjestäjät, lasten ruokapalvelun toteuttajat, kodit ja alan...

Tekoäly on viisaampi kuin hallitus

Nykyisen hallituksen ohjelmassa sana terveys mainitaan yli kaksisataa kertaa. Kuitenkaan tekstin 216:lla sivulla sanaa lihavuus ei mainita laisinkaan. Miksi hallitus on unohtanut lihavuuden, vaikka se on tämän päivän eniten kansanterveyttämme tuhoava tekijä? Tietoa...

Homo sapiensin nimi on vaihdettava

Ruotsalainen Carl von Linné laati 1700-luvulla eliöiden latinankielisen luokittelujärjestelmän, joka on edelleen käytössä. Ihmiselle hän antoi nimen Homo sapiens, viisas ihminen. Viime vuosisadan puolella Suomessa tehtiin viisaita päätöksiä. Järkevillä liikennelaeilla...

Painonhallinnan esterata

Helsingin Keskuspuistosta löytyy leveitä polkuja, joilla on kiviä ja puiden paksut juuret risteilevät maan pinnalla. Monille liikunnan harrastajille polut tuovat hauskaa vaihtelua. Mutta ketteräjalkaisenkin kenkä osuu helposti juureen ja horjuttaa ikävästi kulkijaa....

Väestön lihominen lisää hiilidioksidipäästöjä

Luonnonvarakeskus (Luke) on kehittänyt elintarvikkeiden ympäristövaikutuksiin arviointimenetelmän, joka huomioi erot ravitsemuslaadussa. Luken laaja raportti sivuuttaa kuitenkin lihottavien elintarvikkeiden aiheuttamat ympäristöhaitat. Aikuisten lihavuus on Suomessa...

Makeiset valtaavat kauppoja

Muutama vuosi sitten Kauppalehti uutisoi, että karkinsyönti on Suomessa kaksinkertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa. Suomalaiset käyttivät vuonna 1990 makeisiin keskimäärin 58 euroa, kun se 2016 oli 134 euroa. Koska makeisten ”kaksi yhden hinnalla”...

Karkkeja kaupataan kaikkialla

Viime aikoina makeisten myynti on levinnyt voimakkaasti kaikenlaisten kauppojen valikoimiin. Esimerkkejä ovat halpamyyntiliikkeet, rautakaupat, lastenvaateosasto ja nuorten suosimat kaupat. Tässä havaintoja keväältä 2024. R-kioskilla on yli 30 hyllymetriä karkkeja:...

Mahalaukkumme ei ymmärrä kaloreista mitään

Ihmisen kiinnostavimpia elimiä ovat sydän ja aivot. Mahalaukkumme ei ole erityisen suosittu. Kiinnostavuusasteikolla ehkä vain perna ja käpyrauhanen jäävät sen alapuolelle. Mahalaukkumme ansaitsee suuremman huomion, sillä nykyinen tuhoisa lihavuusepidemia johtuu...

Hodarista ei ole ateriaksi

R-kioski on mainostanut eri medioissa hodaria ateriaksi kysyen ”miksi ei?” Mainoskuvassa sämpylän sisään on sijoitettu pekoniin kääritty nakki. Lisukkeeksi on tarjolla juustoisia nachoja. Kokonaisuus on tarkoitus huuhdella alas makealla virvoitusjuomalla. Kasvikset on...

lue lisää

Vähemmän sairautta ja surua ruoasta

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi kuusi vuotta sitten kirjasen Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus. Se oli tarkoitettu laajaan käyttöön. Kunnat, varhaiskasvatuksen järjestäjät, lasten ruokapalvelun toteuttajat, kodit ja alan...

lue lisää