Sokerivero todella auttaa nuorten painonhallinnassa

Sokerivero todella auttaa nuorten painonhallinnassa

Useat hyvät tutkimukset ovat osoittaneet, että sokerijuomien verolla voidaan vähentää sokerin saantia. Nyt on pätevällä tutkimuksella osoitettu, että tällä verolla voidaan todella myös vähentää nuorten ylipainoa.

JAMA-lehdessä äskettäin julkaistu tutkimus (Young ym, JAMA Network Open 2024) koski neljää Kalifornian kaupunkia, jotka vuoden 2015 jälkeen ovat saattaneet sokeriveron voimaan. Seurannassa 4-6 vuoden aikana havaittiin, että näissä kaupungeissa voitiin ehkäistä nuorten ylipainon kehitystä vertailukaupunkeihin verrattuna.

Suomessa virvoitusjuomavero ja makeisille korotettu ALV-vero on tämän valossa tärkeä. Se on kuitenkin vain yksi toimenpide. Jatkossa tulisikin saada kaikki runsaasti sokeria sisältävät tuotteet yhtenäisen ja riittävän veron piiriin ja valmistella myös muita toimenpiteitä, erityisesti lapsiin ja nuoriin  suuntautuvan markkinoinnin osalta.

Pekka Puska, professori, puheenjohtaja
Terve Paino ry

Sokeriverot tehokkaita

Tiivistelmä: Amerikkalaisessa JAMA-lääkärilehdessä julkaistiin äskettäin tutkimus, jossa selvitettiin sokeripitoisten juomien haittaveron vaikutuksia. Viidessä kaupungissa eri puolilla USAta on säädetty mäille juomille ylimääräinen vero, joka on nostanut niiden hintaa keskimäärin 33 %. Veron vaikutuksia selvitettiin kahden vuoden kuluttua vertaamalla muutoksiin verrokkikaupungeissa. Tulosten mukaan näiden juomien kulutus väheni noin 33 %. Tutkimuksessa seurattiin myös sitä, olisiko hinnankorotus johtanut näiden tuotteiden ostamiseen naapurikaupungeista. Mitään tällaista siirtymää ei havaittu.

Kommentti: Tämä hyvin tehty tutkimus osoittaa useiden vastaavien tutkimusten lailla, että tällaisella sokeriverolla on toivottu vaikutus. Tutkijat muistuttavat, että  eron tulisi olla vaikuttaakseen vähintään 15-20 %.

JAMA Health Forum

Enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa

Enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa

Tuoreen kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin.

Sokeriveroa kannattaa 60 prosenttia suomalaisista ja sitä vastustaa puolet vähemmän, 31 prosenttia. Kannatus on suunnilleen yhtä suurta naisilla ja miehillä. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta väestökyselystä, jonka tutkimuslaitos Verian (ent. Kantor Public) toteutti Terve Paino ry:n toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1023 henkilöä.

Sokeriveron kannatus on nyt hieman suurempi kuin kolmen vuoden takaisessa Taloustutkimuksen tekemässä väestökyselyssä, jonka mukaan 58 % suomalaisista kannatti kovempaa verotusta runsaasti sokeria sisältäville tuotteille.

– Sokerin kulutuksen vähentäminen nostamalla runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden hintaa lisäverolla auttaa torjumaan yhä lisääntyvää lihavuutta, joka on kansanterveytemme suuria nykyhaasteita, toteaa professori Pertti Mustajoki, Terve Paino ry:n puheenjohtaja.

– Kun väestön selvä enemmistö kannattaa tällaista haittaveroa, joka sekä auttaa kansanterveyttä että tuo valtiolle lisätuloja, hallituksella olisi kaikki syy ottaa tämä keino käyttöön. Veron porrastus sokeripitoisuuden mukaan edistäisi myös tuotteiden sokeripitoisuuden vähentämistä, sanoo Terve Paino ry:n varapuheenjohtaja professori Pekka Puska.

Nykyinen virvoitusjuomavero koskee vain sokeripitoisia juomia, jotka kattavat vain noin 20 prosenttia suomalaisten sokerin saannista. Veron laajentaminen muihin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin, toisi helposti yli 500 miljoonan euron vuotuiset lisätulot, kun jo pelkkä virvoitusjuomavero tuottaa noin 220 miljoonaa.

Aikuisten lihavuus on kaksinkertaistunut ja lasten kolminkertaistunut viimeisen neljän vuosikymmenen aikana, ja trendi jatkuu edelleen. Lihavuus sotkee aineenvaihduntaa ja aiheuttaa kymmeniä sairauksia. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi väestön lihavuus aiheuttaa miljardien kustannukset terveydenhuollolle ja yhteiskunnalle.

Suomalaisten suhtautuminen sokeriveroon tammikuu 2024

Lue myös edellisen väestökyselyn tuloksista: Suomalaiset vaativat poliitikoilta toimia lihavuuden torjuntaan

Lihavuus on yhteiskunnan aiheuttama ongelma

Väestöjen lihomisen on aiheuttanut epäterveellisten elintarvikkeiden voimakas runsastuminen ja tehostettu markkinointi.

Paavo Rautio kirjoitti kolumnissaan (HS 10.1.) siitä, miten ihmisten ongelmat ja vaivat usein koetaan yhteiskunnan ja ”rakenteiden” aiheuttamiksi. Monissa tilanteissa ongelmien ulkoistaminen ei ole järkevää. Mutta Raution esille tuoma ylipainon yleistyminen on tässä merkittävä poikkeus.

Ihmisten lihominen lähti kaikkialla maailmassa jyrkempään nousuun runsas neljäkymmentä vuotta sitten. Suomessa aikuisten lihavuus kaksinkertaistui ja lasten kolminkertaistui. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uudet tulokset osoittavat, että lihomiskäyrä nousee edelleen.

Suomalaiset yrittävät tosissaan päästä eroon liikakiloista. THL:n tuottaman tutkimustiedon mukaan joka vuosi kolmasosa naisista ja neljäsosa miehistä yrittää vakavissaan laihduttaa.

Eri maiden tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että väestöjen lihomisen on aiheuttanut epäterveellisten elintarvikkeiden voimakas runsastuminen ja tehostettu markkinointi. Tämä on näkynyt ruokakauppojen suurempina makeisten ja sipsi-tuotteiden osastoina, ”kaksi yhden hinnalla” -tarjouksina, kassamyyntinä, isompina pakkaus- ja annoskokoina sekä levittäytymisenä rautakauppoihin ja muihin ei-elintarvikeliikkeisiin.

Suomalaisilla on hyvin erilaiset mahdollisuudet suojautua epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnilta. Vähemmän koulutusta saaneilla on selvästi enemmän ylipainoa kuin korkeakoulutetuilla. Myös vanhemmilta perityt geenit vaikuttavat. Osalla meistä makeanhimo on voimakkaampi, kylläisyys syntyy hitaammin ja kyky hahmottaa annoskokoja on heikompi.

Yhteiskunnallisen muutoksen aiheuttamaan ongelmaan tarvitaan yhteiskunnan ratkaisuja. Epäterveellisten elintarvikkeiden kulutusta voidaan vähentää sokerituotteiden laaja-alaisella verolla, kieltämällä markkinointi lapsille ja myyminen alennetuilla tarjoushinnoilla.

Pertti Mustajoki
Lääkäri, Terve paino ry:n puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipideosastolla 14.1.2024.

Kalorihanat ovat yhä enemmän auki – silti tyydytään vaan moppaamaan

Kalorihanat ovat yhä enemmän auki – silti tyydytään vaan moppaamaan

Kun keittiön lattialle valuu vettä, emme ryhdy pelkästään moppaamaan lattiaa, vaan samalla suljemme hanan. Kaikissa kansanterveyden suurissa kysymyksissä tarvitaan samanlaista kahdensuuntaista toimintaa.

Emme tyytyneet pelkästään paikkailemaan liikenneonnettomuuksien uhreja, vaan jo vuosikymmeniä sitten ryhdyimme sulkemaan ”onnettomuushanaa” laeilla ja säädöksillä – nopeusrajoitukset, turvavyöpakko jne. Niiden ansiosta vuosittaiset liikennekuolemat ovat vähentyneet 1200:sta alle kahden sadan .

Tupakoinnin kohdalla hoidettiin pitkään pelkästään seurauksia, kunnes tupakkalaeilla ryhdyttiin sulkemaan nikotiinihanoja.

Tämän päivän kansanterveyden suurin ongelma on väestön lihominen ja sen aiheuttamat yli kaksikymmentä sairautta, joista monet ovat yleisiä kansantauteja. Niiden vuoksi joka vuosi kuolee enemmän suomalaisia kuin korona-epidemiaan sen synkimpänä vuotena.

Tilanne muuttuu jatkuvasti huonommaksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen joulukuussa julkaisemien tutkimustulosten mukaan lihavien aikuisten määrä on lisääntynyt sadallatuhannella viimeisten kuuden vuoden aikana. Suomessa on 1,2 miljoonaa aikuista, joilla ylimääräistä painoa on enemmän kuin 15 kiloa. Lihomistrendi on jatkunut myös lapsilla. Tällä hetkellä useampi kuin joka neljäs poika ja joka viides tyttö on ylipainoinen.

Nousevat luvut kertovat siitä, että lihavuuden kohdalla ollaan jääty vain moppaamaan. Terveydenhuolto tekee parhaansa, mutta lähimainkaan kaikkia syntyneitä vahinkoja ei pystytä hoitamaan.

Ihminen lihoo, kun ruuista ja juomista tulee energiaa – kaloreita – enemmän kuin tarvitaan aineenvaihdunnan pyörittämiseen ja liikkumiseen.

Kaikki sokeria ja alkoholia sisältävät juomapullot ja -tölkit ovat avoimia kalorihanoja. Nesteet siirtyvät nopeasti mahalaukusta suoleen eivätkä sen vuoksi ehdi aiheuttaa kylläisyyttä. Juomien kalorit ovat ylimääräisiä, koska ne eivät vähennä muuta syömistä.

Kiinteiden syötävien puolella pahimpia vuotavia kalorihanoja ovat perunalastut ja muut sipsi-tuotteet, suklaa, makeiset, keksit. Suomalaisia on lihottanut myös pitsojen ja hampurilaistuotteiden yleistyminen, koska niissä on paljon enemmän kaloreita kuin perinteisissä suomalaisissa aterioissa.

Kalorihanat lorottavat vuolaasti myös siksi, että epäterveellisiä tuotteita markkinoidaan aktiivisesti. Niitä on viime vuosina ryhdytty myymään rautakaupoissa, Motoneteissä, Löytötexeissä ja muissa ei-ruokakaupoissa. Makeisia myydään ”kaksi yhden hinnalla” tarjouksina. Lapsia houkutellaan leluilla lihottavien hampurilaistuotteiden elinikäisiksi ystäviksi.

Meidän Suomemme on monessa asiassa hienolla tavalla huolehtinut kansalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, mutta ihmisten lihomisen ehkäisemisessä se on ollut täysin passiivinen. Maamme päättäjät ovat tyytyneet vuosikausien ajan vain seuraamaan kuinka yhä suurempi osa kansalaisista sairastuu lihavuuden aiheuttamiin tauteihin. Edes lasten jyrkemmin nouseviin ylipainolukuihin ei ole reagoitu.

Vasta viime huhtikuussa edellisen hallituksen aikana Suomi otti ensi askeleen terveempään suuntaan, kun eduskunta hyväksyi lain virvoitusjuomaveron uudistamiseksi. Juomia ryhdytään verottamaan enemmän, jos niissä on runsaasti sokeria. Laki on tällä hetkellä EU:n hyväksyttävänä.

Virvoitusjuomavero tarvitsee parikseen kiinteiden elintarvikkeiden sokeriveron, jolla vähennetään makeisten, keksien, sokerimurojen ym. kulutusta.

Verotuksen lisäksi on puututtava jatkuvasti laajenevaa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin. Haitallisten tuotteiden myynti alennetuilla tarjoushinnoilla ja markkinointi lapsille tulee kieltää.

Tavoitteena tulee olla, että kun THL kuuden vuoden kuluttua tutkii seuraavan kerran suomalaisten terveyttä, Suomen lihavuusluvut ovat kääntyneet selvään laskuun.

Pertti Mustajoki
Lääkäri, professori, Terve Paino ry:n puheenjohtaja