TERVEEMMÄN RUOKAYMPÄRISTÖN PUOLESTA
Terve Paino toimii ylipainon vähentämiseksi Suomessa
Haluamme lakeja ja säädöksiä, joilla vähennetään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia.
Lue lisää Terveemmän ruokaympäristön puolesta
Erityisesti vaadimme, että lapsia pitää suojella haitallisten ruokien ja juomien mainonnalta.
Lue lisää Lapsia on suojeltava epäterveellisten ruokien markkinoinnilta
Muutamassa vuodessa olemme juurruttaneet asemamme lihavuuden vähentämisen puolesta toimivana tahona, jonka ääni kuuluu ja jota kuullaan.
Tutustu Manifestiin terveemmän ruokaympäristön puolesta, jossa vaadimme päättäjiltä toimia ylipainon vähentämiseksi.
Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa ja muita toimenpiteitä.
Kerro meille energiajuomien myyntirajoituksista
Terve Paino ry kerää tietoa energiajuomien myyntirajoituksista ja -suunnitelmista.
Kerro meille tiedossasi olevista kaupoista, kaupparyhmittymistä tai alueista, jotka ovat asettaneet omaehtoisen ikärajan energiajuomien myynnille
Linkki lomakkeeseen
AJANKOHTAISTA
Lihavuuden kustannukset Suomessa
THL:n uusimman väestöseurannan mukaan työikäisistä suomalaisista lähes 30 prosenttia on lihavia ja runsaasti yli puolet ylipainoisia. Lihavilla (BMI eli painoindeksi yli 30) ylimääräisiä kiloja on keskimäärin 24–26 kg. Ylipainoisilla (BMI 25–30) ylimääräisiä kiloja on...
Rasvamaksa yleistyy, ja lihavuus on sen yleisin syy
Helsingin Sanomien jutussa Rasvamaksaa sairastaa jo joka kolmas suomalainen aikuinen (HS 14.10.) kerrottiin, miten sairaus on yleistynyt. Kirjoitus keskittyi alkoholin osuuteen sairauden synnyssä, mutta merkittävin syy rasvamaksan yleistymiseen on lihavuus....
Lihavuuden torjunnassa tarvitaan konkreettisia poliittisia päätöksiä
Väestön yleinen lihavuus ja sen jatkuva lisääntyminen sekä sen aiheuttamat rasitteet kansanterveydelle, sote-palveluille ja kansantaloudelle ovat nousseet paljon esille julkisuudessa, myös HS:n mielipideosastolla (Pertti Mustajoki 28.8., Ulla Kiuru 10.9.)....