TERVEEMMÄN RUOKAYMPÄRISTÖN PUOLESTA
Terve Paino toimii ylipainon vähentämiseksi Suomessa
Haluamme lakeja ja säädöksiä, joilla vähennetään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia.
Erityisesti vaadimme, että lapsia pitää suojella haitallisten ruokien ja juomien mainonnalta.
Yhdistys perustettiin joulukuussa 2019. Muutamassa vuodessa olemme juurruttaneet asemamme lihavuuden vähentämisen puolesta toimivana tahona, jonka ääni kuuluu ja jota kuullaan.
Tutustu Manifestiin terveemmän ruokaympäristön puolesta, jossa vaadimme päättäjiltä toimia ylipainon vähentämiseksi.
Lue myös Terve Paino ry:n tieteellisistä julkaisuista kokoama artikkeli Mitä lihavuus maksaa Suomelle?
AJANKOHTAISTA
Onko vihdoin sokeriveron aika?
Epäterveellisiin, runsaasti sokeria sisältäviin elintarvikkeisiin kohdistuva verotus on noussut keskusteluun viime aikoina. Lähes kaikki eduskuntapuolueet kannattavat elintarvikkeiden terveysperusteista verotusta, osoitti Soste ry:n kysely. Myös Helsingin Sanomat...
Nyt on ruokaturvallisuuden vuoro
Ensi vuona tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen Kekkosen uuden vuoden puheen jälkeen laadittu liikenneturvallisuutta parantava laki astui voimaan. Säädettiin yleinen nopeusrajoitus 80 km/t. Pian seurasi nippu muita lakeja: turvavyöpakko,...
Julmasta optimismista toimivaan lihavuuden torjuntaan
Otsikossa mainittu julma optimismi tarkoittaa, että kulttuurista johtuvien ongelmien ratkaisemisen yhteiskunta sysää yksittäisten kansalaisten vastuulle (1). Esimerkiksi lihavuusepidemian ratkaisemiseksi ihmisiä patistetaan muuttamaan syömistottumuksia...