TERVEEMMÄN RUOKAYMPÄRISTÖN PUOLESTA
Terve Paino toimii ylipainon vähentämiseksi Suomessa
Haluamme lakeja ja säädöksiä, joilla vähennetään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia.
Erityisesti vaadimme, että lapsia pitää suojella haitallisten ruokien ja juomien mainonnalta.
Yhdistys perustettiin joulukuussa 2019. Muutamassa vuodessa olemme juurruttaneet asemamme lihavuuden vähentämisen puolesta toimivana tahona, jonka ääni kuuluu ja jota kuullaan.
Tutustu Manifestiin terveemmän ruokaympäristön puolesta, jossa vaadimme päättäjiltä toimia ylipainon vähentämiseksi.
Lue myös Terve Paino ry:n tieteellisistä julkaisuista kokoama artikkeli Mitä lihavuus maksaa Suomelle?
AJANKOHTAISTA
Terveysverot eivät ole tehottomia eivätkä syrjiviä
Helsingin Sanomien (28.4.) kirjoituksessa Tutkijat tyrmäävät terveysveron tehottomana ja syrjivänä haastateltiin talouden tutkimusprofessoria ja vero-oikeuden professoria elintarvikkeiden terveysveroista. HS:n kirjoituksessa epäillään, ettei terveysveroilla saavuteta...
Terveysveron vaikutuksista on kiistatonta tutkimusnäyttöä
HS:n haastattelussa tutkijat Kosonen ja Linnakangas (28.4.) tyrmäävät terveysveron tehottomana ja syrjivänä. Miten voi olla, kun yli 45 maata ottanut sokeriveron käyttöön? Ja tuore 62 tutkimuksen systemaattinen katsaus (JAMA 2020) osoitti veron vaikutuksen:...
Elokuvateatterit uhkaavat lastemme terveyttä
Elokuvateattereiden aulat ovat Suomen epäterveellisimpiä paikkoja. Finnkinon Helsingin Tennispalatsin ja Kinopalatsin teattereiden aulassa on noin viiden metrin leveydeltä popcorn-kaappeja, jokaisessa neljä kerrosta hyllyjä. Kevyitä popcorneja syödessä saattaa tuntua,...