Mihin hallitukselta unohtui terveysvero?

kirjoittanut | 27.10.2022 | Uutiset

Marinin hallituksen ohjelmassa sanotaan: ”Hallitus selvittää mahdollisuuden ottaa käyttöön kansanterveyttä edistävän veron, joka kohdistuisi esimerkiksi sokeriin”. Nyt hallituksen kausi on loppumassa, eikä tällaista selvitystyötä ole edes aloitettu. Sen sijaan valtiovarainministeriö lähetti lausunnolle laatimansa esityksen virvotusjuomaveron uudistamiseksi.

Tällä hetkellä kaikista virvoitusjuomista vero on 32 senttiä litralta. Esityksessä ehdotetaan veron porrastusta siten, että paljon sokeria sisältäviä juomia verotetaan enemmän, mutta mineraalivesillekin jäisi edelleen 19 sentin vero. Mehujuomilta vero poistettaisiin kokonaan.

Oikeaan suuntaan ollaan menossa, kun runsaasti sokeria sisältävien juomien verotusta kiristetään, mutta muilta osin esitys kaipaa viilausta. Lausunnomme ehdotamme, että sokerittomilta juomilta vero pitää poistaa kokonaan. Toteamme myös, että mehujuomien sokeri on aivan yhtä haitallista kuin virvoitusjuomien sokeri. Mutta nämä ovat vain vähäisiä yksityiskohtia.

Terve Painolle ry:lle esitys ei riitä alkuunkaan.

Suomalaiset saavat suurimman osan sokeristaan muista tuotteista kuin virvoitusjuomista: makeisista, kekseistä, makeista leivonnaisista, sokerimuroista. Etenkin lapsia pitää suojella näiden haitoilta. Vaadimme, että hallitusohjelman mukaisesti pitää ryhtyä ripeästi verotuksen keinoilla vähentämään kaikkien runsaasti sokeria sisältävien elintarvikkeiden kulutusta. Tämä vähentäisi selvästi haitallista sokerin kulutusta, ja porrastettu verotus ohjaisi samalla tuotantoa ja tarjontaa vähemmän sokeria sisältäviin tuotteisiin.

Laajapohjaisella runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden verotuksella valtio voisi helposti saada 500 miljoonan euron vuotuisen verotuoton.

Terve Paino vaatii, että pikaisesti hallitusohjelman mukaisesti asetetaan asiantuntijatyöryhmä selvittämään terveysperustaisen veron toteuttamista ja laatimaan konkreettinen ehdotus laajapohjaisesta sokeriverosta.

Pertti Mustajoki, Terve Paino ry:n puheenjohtaja

Lue Terve Paino ry:n lausunto valtiovarainministeriön luonnoksesta hallituksen esitykseksi virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta

Lue myös blogikirjoitus Sokeri sokeri sokeri

UUTISET

Manifesti terveemmän ruokaympäristön puolesta

Ylipaino on lisääntynyt hälyttävästi. Suomessa on tällä hetkellä 2,9 miljoonaa kansalaista, joilla on ylipainoa.  Lihavuus lisää sairastumista mm. tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, uniapneaan, nivelrikkoon ja useisiin syöpätyyppeihin. Yhteiskunnan...

Sokerivero ei ole vaikea

Ilta-Sanomat kertoi 8.11.2021, että ”sokeriveron säätäminen on vaikeaa” ja että hallitus yrittää muuttaa virvoitusjuomaveroa. Terve Paino ry on monien terveysjärjestöjen lailla esittänyt, että terveysverosta lähdettäisiin liikkeelle sokeriverosta, joka on teknisesti...

Kohti painoturvallisempaa Suomea

Tänä syksynä Twitterissä heräsi keskustelua siitä, miksi Terve Paino on ryhtynyt ajamaan juuri haittaveroa runsaasti sokeria sisältäville elintarvikkeille. Nykyisessä ruokamaailmassa olisi paljon muutakin muutettavaa. Kun Terve Paino viime keväänä suunnitteli...

Keitä olemme ja miksi

Olemme perustaneet Terve Paino -yhdistyksen, koska Suomessa lihavuuden kasvu valitettavasti jatkuu.  Muutaman vuosikymmenen aikana ylipainoisten määrä on kaksinkertaistunut ja ylipainoisia lapsia on jo 200 000.  Kehityssuunta ei ole kääntynyt, vaikka...

Tekoäly on viisaampi kuin hallitus

Nykyisen hallituksen ohjelmassa sana terveys mainitaan yli kaksisataa kertaa. Kuitenkaan tekstin 216:lla sivulla sanaa lihavuus ei mainita laisinkaan. Miksi hallitus on unohtanut lihavuuden, vaikka se on tämän päivän eniten kansanterveyttämme tuhoava tekijä? Tietoa...

lue lisää