Keitä olemme ja miksi

kirjoittanut | 16.04.2020 | Uutiset

Olemme perustaneet Terve Paino -yhdistyksen, koska Suomessa lihavuuden kasvu valitettavasti jatkuu.  Muutaman vuosikymmenen aikana ylipainoisten määrä on kaksinkertaistunut ja ylipainoisia lapsia on jo 200 000.  Kehityssuunta ei ole kääntynyt, vaikka Suomessa on julkaistu useita ravitsemussuosituksia ja terveellinen ravinto on esillä mediassa päivittäin.  

Suomen puolesta miljoonasta tyypin 2 diabeetikoista (linkki – diabeteksen yleisyys) melkein kaikilla sairaus johtuu ylipainosta. Lihavuus lisää myös monia muita yleisiä sairauksia (linkki – lihavuussairaudet), esimerkiksi kohonnutta verenpainetta, sydäninfarkteja, aivohalvauksia, astmaa, nivelrikkoa ja syöpää.

Ylipainon lisääntyminen johtuu siitä, että epäterveellisten ruokien tarjonta ja markkinointi ovat runsastuneet. Perimämme on pysynyt ennallaan, mutta ruokaympäristömme on muuttunut.

Lihomiskäyrän kääntäminen laskuun edellyttää, että epäterveellisten ruokien ja juomien tarjonta vähenee. Monissa maissa on toimenpiteisiin jo ryhdytty. Lihottavien ruokien ja juomien hintaa on nostettu verotuksella, ja epäterveellisten ruokien markkinointia lapsille on rajoitettu.

Terve Paino -yhdistys vaatii, että myös Suomessa päättäjät ryhtyvät konkreettisiin toimenpiteisiin terveemmän ruokaympäristön puolesta, esimerkiksi säätämällä sokeriveron ja kieltämällä epäterveellisten tuotteiden mainonnan ja paljousalennukset.  

Vaatimuksiamme kuullaan, jos meitä on paljon. Liittymällä jäseneksi voit vaikuttaa.

Pertti Mustajoki, Terve Paino ry:n puheenjohtaja

Linkit:

UUTISET

Sokeriverolla väestön tuki

Enemmistö suomalaisista, 55 prosenttia, kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi kaikkiin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin. Terve Paino ry:n tuoreen kyselyn toteutti tutkimuslaitos Verian ja siihen vastasi 1045 henkilöä. Nykyinen...

Varo huijausmainoksia!

Viime aikoina on netissä levitetty mainosta, jossa Pekka Puskan väitetään kuvan kanssa suosittelevan jotain lääkettä. Tässä, kuten vastaavassa tekoälyllä tehdyssä videossa, on kyseessä huijaus, jota ei pidä missään nimessä uskoa. "Tämä on rikollista toimintaa! En...

Sokeriverolla väestön tuki

Enemmistö suomalaisista, 55 prosenttia, kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi kaikkiin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin. Terve Paino ry:n tuoreen kyselyn toteutti tutkimuslaitos Verian ja siihen vastasi 1045 henkilöä. Nykyinen...

lue lisää

Vaikeus ei saa estää sokeriveroa

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kirjoitti Lääkärilehdessä otsikolla ”Ruoan terveysperusteinen verottaminen on vaikeampaa kuin luulisi". Tästä on helppo olla samaa mieltä, mutta veron esteenä vaikeus ei saisi olla. Lihavuudesta on tullut yksi suurimmista...

lue lisää