Maailman lihavuuspäivänä 4.3. huomio lasten ja nuorten ylipainon torjuntaan

kirjoittanut | 09.02.2026 | Uutiset

– Suomessa lapsilla ja nuorilla on ylipainoa kolme kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten. Yhteiskunnan on korkea aika puuttua epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin monien muiden Euroopan maiden tapaan, sanoo Terve Paino ry:n puheenjohtaja professori Pekka Puska.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kaikista suomalaisista pojista noin joka neljännellä ja tytöistä lähes joka viidennellä on ylipainoa, ja lihavuutta on pojista 6-9 prosentilla ja tytöistä 3-4 prosentilla. Ylipaino ja lihavuus merkitsevät huomattavia ongelmia niin fyysisen kuin psyykkisen terveyden kannalta. Rasvamaksa todetaan jopa joka viidennellä lapsella, jolla on ylipainoa, ja se, kuten lasten esidiabeteskin, on yleistymässä.

Lapsilla lisääntynyt lihavuus huolestuttaa kaikkialla maailmassa, mutta toisin kuin meillä, useissa Euroopan maissa asiassa on ryhdytty lainsäädäntötoimenpiteisiin. Rajoituksia epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointiin lapsille ja nuorille on säädetty tai valmisteilla monessa maassa.

Portugalissa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi alle 16‑vuotiaille on ollut kiellettyä kaikissa viestintäkanavissa jo vuodesta 2019 lähtien. Norjassa kielto, joka koskee alle 18‑vuotiaita, tuli voimaan lokakuussa 2025. Iso-Britanniassa kaikkia kanavia koskeva kielto tuli voimaan tämän vuoden alussa, televisiossa epäterveellisten tuotteiden mainonta on kiellettyä klo 21 saakka. Tanskassa on valmisteilla lakiesitys, joka kieltäisi alle 15‑vuotiaisiin kohdistuvan epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin.

– Maaliskuun 4. päivänä vietetään maailman lihavuuspäivää. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta maailmanlaajuisesti lisääntyvästä lihavuudesta ja sen aiheuttamista haasteista. Päivän kansainvälinen järjestäjä on World Obesity Federation. World Obesity Federationin jäsenenä Terve Paino ry haluaa vaikuttaa yhteiskunnallisin toimiin lihavuusongelman ratkaisemiseksi, toteaa Puska.

World Obesity Day

UUTISET

Sokeriverolla väestön tuki

Enemmistö suomalaisista, 55 prosenttia, kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi kaikkiin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin. Terve Paino ry:n tuoreen kyselyn toteutti tutkimuslaitos Verian ja siihen vastasi 1045 henkilöä. Nykyinen...

Varo huijausmainoksia!

Viime aikoina on netissä levitetty mainosta, jossa Pekka Puskan väitetään kuvan kanssa suosittelevan jotain lääkettä. Tässä, kuten vastaavassa tekoälyllä tehdyssä videossa, on kyseessä huijaus, jota ei pidä missään nimessä uskoa. "Tämä on rikollista toimintaa! En...

Sokeriverolla väestön tuki

Enemmistö suomalaisista, 55 prosenttia, kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi kaikkiin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin. Terve Paino ry:n tuoreen kyselyn toteutti tutkimuslaitos Verian ja siihen vastasi 1045 henkilöä. Nykyinen...

lue lisää

Vaikeus ei saa estää sokeriveroa

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kirjoitti Lääkärilehdessä otsikolla ”Ruoan terveysperusteinen verottaminen on vaikeampaa kuin luulisi". Tästä on helppo olla samaa mieltä, mutta veron esteenä vaikeus ei saisi olla. Lihavuudesta on tullut yksi suurimmista...

lue lisää