Makeisten arvonlisäveron nostaminen askel oikeaan suuntaan

kirjoittanut | 07.01.2025 | Uutiset

Terve Paino ry korostaa lausunnossaan valtiovarainministeriölle, että makeisten ja suklaan arvonlisäveron muutos on tärkeä uudistus oikeaan suuntaan, mutta jatkossa tarvitaan myös muita toimia.

Lausunto lakiesityksestä makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan muuttamiseksi

Makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan korotuksen on arvioitu lisäävän valtion verotuottoja vuositasolla 85 miljoonaa euroa. Näiden tuotteiden hinnan nousu vähentäisi makeisten ja suklaan kulutusta, mikä auttaisi torjumaan lihavuutta Suomessa. Sillä olisi monia epäsuoria myönteisiä vaikutuksia, koska lihavuus aiheuttaa huomattavia kustannuksia sote-järjestelmälle ja laajemmin kansantaloudelle.

Viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana lihavien aikuisten määrä on Suomessa kaksinkertaistunut ja lasten kolminkertaistunut. Viimeisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilaston mukaan Suomessa on kaksi miljoonaa vyötärölihavaa ja 1,2 miljoonaa painoindeksin 30 ylittävää aikuista, joilla ylimääräistä painoa on keskimäärin 25 kiloa. Ylipainoisia lapsia maassamme on 170 000.

Lihavuus lisää yli kahtakymmentä sairautta, joista monet ovat yleisiä kansantauteja. Ne aiheuttavat hyvinvointialueille joka vuosi noin 3,5 miljardin euron ylimääräisen kustannuksen. Lihavuuden on arvioitu aiheuttavan noin 15 % terveydenhuollon kokonaismenoista. OECDn ennustuksen mukaan bruttokansantuote laskee Suomessa tulevina vuosina 2,8 % eli noin 6,5 miljardia euroa.

Lihavuuden yleistyminen johtuu epäterveellisten elintarvikkeiden kasvaneesta tarjonnasta, markkinoinnista ja myynnistä. Näiden joukossa makeiset ja suklaa ovat erityisen haitallisia, koska ne koostuvat vain epäterveellisistä ainesosista. Niissä ei ole hyödyllisiä vitamiineja, proteiineja eikä kuituja. Näissä tuotteissa on pelkkiä haitallisia sokerikaloreita, joiden runsas käyttö lihottaa ja rei´ittää hampaat, ja suklaassa myös rasvakaloreita.

Terve Paino ry kannattaa esitystä, joka osaltaan auttaisi torjumaan lihavuutta

Terve Paino ry korostaa, että makeisten ja suklaan arvonlisäveron muutos on tärkeä uudistus oikeaan suuntaan, mutta jatkossa tarvitaan myös muita toimia.

Terve Paino ry:n mielestä makeisveron jälkeen tulisi ruveta valmistelemaan laaja-alaisempaa sokeriveroa, jotta kaikkien haitallisten sokerituotteiden, kuten sokerimurojen, keksien ym., kulutus saadaan vähenemään. Tällöin taakka jakautuisi oikeudenmukaisesti kaikille runsaasti sokeria sisältäville tuotteille. Makeisten suhteen tärkeää olisi myös makeisten lapsiin suuntautuvan markkinoinnin olennainen rajoittaminen sekä ”kaksi yhden hinnalla” tarjousmyynnin kieltäminen.

Tällainen laaja-alainen sokerivero olisi virvoitusjuomaveron tapaan hyvä porrastaa, mikä kannustaisi elintarvikkeiden valmistajia muuttamaan tuotteita terveellisemmiksi, ja samalla teollisuus voisi jatkaa myyntiään vähäisemmällä verotuksella, mutta terveellisemmillä tuotteilla.

TERVE PAINO RY

Pekka Puska, professori, puheenjohtaja

Pertti Mustajoki, professori, varapuheenjohtaja

UUTISET

Onko vihdoin sokeriveron aika?

Epäterveellisiin, runsaasti sokeria sisältäviin elintarvikkeisiin kohdistuva verotus on noussut keskusteluun viime aikoina. Lähes kaikki eduskuntapuolueet kannattavat elintarvikkeiden terveysperusteista verotusta, osoitti Soste ry:n kysely. Myös Helsingin Sanomat...

Eteneekö sokerivero ensi vaalikaudella?

Terveysperusteisen sokeriveron  edistämistä ensi vaalikaudella kannattivat kaikki puolueet Terve Paino ry:n, SOSTEn sekä eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen verkoston paneelissa 31.1. Tätä pidettiin tärkeänä koko väestön kansanterveyden edistämiseksi ja...

Mihin hallitukselta unohtui terveysvero?

Marinin hallituksen ohjelmassa sanotaan: ”Hallitus selvittää mahdollisuuden ottaa käyttöön kansanterveyttä edistävän veron, joka kohdistuisi esimerkiksi sokeriin”. Nyt hallituksen kausi on loppumassa, eikä tällaista selvitystyötä ole edes aloitettu. Sen sijaan...

Manifesti terveemmän ruokaympäristön puolesta

Ylipaino on lisääntynyt hälyttävästi. Suomessa on tällä hetkellä 2,9 miljoonaa kansalaista, joilla on ylipainoa.  Lihavuus lisää sairastumista mm. tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, uniapneaan, nivelrikkoon ja useisiin syöpätyyppeihin. Yhteiskunnan...

Sokerivero ei ole vaikea

Ilta-Sanomat kertoi 8.11.2021, että ”sokeriveron säätäminen on vaikeaa” ja että hallitus yrittää muuttaa virvoitusjuomaveroa. Terve Paino ry on monien terveysjärjestöjen lailla esittänyt, että terveysverosta lähdettäisiin liikkeelle sokeriverosta, joka on teknisesti...

Kohti painoturvallisempaa Suomea

Tänä syksynä Twitterissä heräsi keskustelua siitä, miksi Terve Paino on ryhtynyt ajamaan juuri haittaveroa runsaasti sokeria sisältäville elintarvikkeille. Nykyisessä ruokamaailmassa olisi paljon muutakin muutettavaa. Kun Terve Paino viime keväänä suunnitteli...

Uudet kansalliset ravitsemussuositukset

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi uudet kansalliset ravitsemussuositukset: Kestävää terveyttä ruoasta - kansalliset ravitsemussuositukset 2024. Niiden tavoitteena on edistää väestön terveyttä, vastata ravitsemus- ja terveysongelmiin sekä vähentää...

lue lisää