– Väestön lihavuuden lisääntymisestä on tullut aikamme suurin kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen ongelma. Tilanne ei muutu vain yksilöihin kohdistuvalla valistuksella tai palveluilla, vaan tarvitaan vaikuttavia politiikkatoimia elintarvikeympäristön muuttamiseksi. Näitä ovat epäterveellisten tuotteiden kulutuksen hillitseminen verotuksen avulla ja niiden markkinointia rajoittamalla, energiajuomien myyntikielto lapsille sekä koulujen terveellisen ruokaympäristön turvaaminen, sanoo Terve Paino ry:n puheenjohtaja professori Pekka Puska.
Suomessa on jo nyt kaksi miljoonaa vyötärölihavaa ja 1,2 miljoonaa painoindeksin 30 ylittävää lihavaa aikuista sekä noin 170.000 ylipainoista lasta. Lihavuus lisää yli kahtakymmentä sairautta ja aiheuttaa hyvinvointialueille vuosittain noin 3,5 miljardin kulut.
Maaliskuun 4. päivänä vietetään maailman lihavuuspäivää. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta maailmanlaajuisesti lisääntyvästä lihavuudesta ja sen aiheuttamista haasteista. Päivän kansainvälinen järjestäjä on World Obesity Federation.
Tänä vuonna maailman lihavuuspäivä nostaa esille lihavuusepidemian syynä olevat rakenteet ja järjestelmät, jotka ylläpitävät lihavuutta edistävää ruokaympäristöä ja sitä tukevaa politiikkaa. Teemalla ”Changing systems healthier lives” halutaan kohdistaa näkökulma näiden järjestelmien muuttamiseen yksilöiden sijaan.
– Suomessa lihavuus ja sen aiheuttamat sairaudet ovat voimakkaasti lisääntyneet viime vuosikymmeninä. Ylipainoisia lapsia on kolme kertaa ja aikuisia kaksi kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten. Terve Paino ry on World Obesity Federationin jäsen ja pyrkii edistämään terveellistä ja lihavuutta torjuvaa ruokaympäristöä vaikuttamalla konkreettisiin yhteiskunnallisin toimiin, toteaa Puska.