Elintavat vaikuttavat terveyteemme paljon. WHO:n mukaan keskeiset tekijät liittyvät ravintoon, liikuntaan, tupakkaan ja alkoholiin. Näin on myös Suomessa.
Viime vuosikymmenien kuuluessa monet elintavat ovat Suomessa kehittyneet suotuisasti. Ja sillä on ollut ratkaiseva merkitys eliniän pitenemiseen ja kansanterveyden paranemiseen. Huolestuttavia seikkoja ovat ylipainon suuri yleistyminen ja alkoholin kulutuksen korkea taso.
Terveyspolitiikan iso kysymys on, missä määrin ja miten yhteiskunta voi vaikuttaa kansalaisten terveyskäyttäytymiseen. On selvää, että kansalaisten elintapoja ei saa liikaa määräillä. Näin voi tehdä vain poikkeusoloissa, kuten korona-pandemian kohdalla. Toisaaalta perustuslaki sanoo, että “julkisen vallan on edistettävä väestön terveyttä”. Miten tämä voidaan toteuttaa?
Kuten kasvatuksessa yleensä, tarvitaan keppiä ja porkkanaa – ja oikeassa suhteessa. Porkkana on myönteistä vaikuttamista: tukea, terveyskasvatusta, palveluja, taloudellista tukea ym. Keppi taas merkitsee rajoittamista: kieltoja, elinkeinoelämän säätelyä, veroja ym.
Positiiviset vaihtoehdot ovat ihmisille ilman muuta mieluisammat; rajoitukset koetaan usein ikäviksi. Terveyspolitiikan paradoksi on, että suositut myönteiset vaihtoehdot vaikuttavat väestötasolla usein varsin vähän ja vaativat varoja. Sen sijaan rajoittavat toimet ovat usein vaikuttavia eivätkä vaadi julkisia varoja, mutta voivat olla poliittisesti vaikeita. Vastustusta tulee niin eräistä väestöryhmistä kuin elinkeinoelämän taholta.
Yksilöitä rajoittavien toimien tulee olla oikeassa suhteessa yhteiskunnan intressiin. Näin on mm. liikennerajoitusten, tupakan, huumeiden ja alkoholin kohdalla. Kysymys on sekä kansanterveydestä että suurista yhteiskunnallisista kustannuksista. Ravinto on, vaikka kansanterveydellisesti vaikuttavin tekijä, hyvin monitahoinen asia eikä niin yksiselitteisesti säädeltävissä kuin liikennenopeus, tupakka tai alkoholi.
Lihavuuden suuri yleistyminen varsinkin nuorilla ja sen aiheuttamat monet sairaudet yksilötasolla sekä haitat kansanterveydelle ja kustannukset sote-järjestelmälle antavat syyn pohtia, millä keinoilla ongelmaa voidaan vähentää. Liikunnan osalta tulevat kysymykseen lähinnä vain toimenpiteet väestön liikuntamahdollisuuksien edistämisessä.
Ravinnon kohdalla kysymys on ennen kaikkea energiatiheiden elintarvikkeiden kulutuksen vähentämisestä, jolloin samalla kylläisyyden asteella tai janon tyydyttämisellä saataisiin vähemmän kaloreja. Kun ihmisten syömistä ei voi suoraan säädellä, avainasemassa on ruokaympäristö. Se säätelee olennaisesti ihmisten syömistä. Elintarvikeympäristöön vaikuttavat tuotanto, kauppa, joukkoruokailu ja markkinointi.
Varsinkin lasten tuotevalintoihin voidaan vaikuttaa markkinointia säätelemällä sekä koulujen ruokailua ja makean myyntiä koskevilla säädöksillä. Väestötasolla erittäin houkutteleva keino on haittaverot. Kieltojen sijaan nostetaan epäterveellisten tuotteiden hintaa verolla, jolloin niistä joutuu maksamaan enemmän ja kulutus vähenee. Se ohjaa myös teollisuuden tuotantoa ja antaa valtiolle lisätuloja kansanterveyden parantuessa.
Elintarvikkeiden haittaverot ovat teknisesti hankalampia kuin esimerkiksi tupakan tai alkoholin kohdalla, koska pohjimmiltaan kysymys on elintarvikkeen terveysprofiilista kokonaisuutena. Mutta haittaverot ovat mahdollisia, kuten usean maan päätökset osoittavat. Meilläkin on kokemuksia virvoitusjuomaverosta ja sokeriverosta.
Hallitusohjelmakin edellyttää asian valmistelua. Sokerivero olisi nopeastikin säädettävissä ja laajemman valmistelun jälkeen yleisempi ravinto-terveysvero koskien sokeria, suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa. Koronan jälkeisessä jälleenrakentamisessa ja valtiontalouden pulmassa tarvitaan kipeästi lisää budjettituloja, joita tällaiset haittaverot toisivat – edistäen samalla kansanterveyttä ja vähentäen kalliin sote-järjestelmän painetta.
On myös muistettava, että tällaisella terveyspolitiikalla ei vain edistetä yleensä kansanterveyttä, vaan tuetaan ihmisiä. Kaikkien tutkimusten mukaan valtaosa ihmisistä haluaa elää terveellisesti: laihtua, lopettaa tupakointi ym. Tässä he tarvitsevat tukea. Tavoitteena on WHO:n piirissä usein käytetty sanonta “Tehdään terveellinen vaihtoehto helpoksi vaihtoehdoksi”.
Esteenä terveelliselle ruokaympäristölle ei useinkaan ole väestön enemmistön tuen puute, vaan asianomaisen teollisuudenalan lobbaus. Tarvitaan kansalaistoimintaa, joka edistää niin kansanterveyden kuin ihmisten suuren enemmistön etua ja toiveita.
Pekka Puska