Lääkäriliiton valtuuskunta hyväksyi joulukuussa yksimielisesti aloitteen lihavuusepidemian torjumisen esille nostamisesta ja yhteiskunnan laaja-alaisten toimenpiteiden vaatimisesta. Aloitteen takana oli professori Jukka Mustonen.
Aloitteen mukaan lihavuusepidemia on tällä hetkellä kaikkialla maailmassa ja myös Suomessa yksi suurimmista kansanterveysongelmista. Suomessa on yli 2,5 miljoonaa ylipainoista (painoindeksi >25) henkilöä, joista noin miljoonalla liikapainoa on vähintään 15 kiloa. THL:n tilastojen (2023) mukaan neljäsosalla pojista ja viidesosalla tytöistä on ylipainoa tai lihavuutta.
Lihavuus aiheuttaa monia sairauksia. Suomessa on jo puoli miljoonaa tyypin 2 diabeetikkoa (THL 2020), joista melkein kaikki ovat ylipainoisia. Ylipaino on merkittävä riskitekijä hypertensiolle, monille sydän- ja verenkiertoelimistön taudeille, rasvamaksalle, nivelrikolle, uniapnealle sekä raskauden ja synnytyksen aikaisille ongelmille. Lihavat lapset ovat herkästi koulukiusaamisen kohteina, ja lihavuus vaikeuttaa lasten liikunnan harrastamista. Lihavuus lisää monen maligniteetin, mm. rinta- ja kohtusyövän esiintyvyyttä.
Väestön lihomisen tärkeimmät syyt ovat yhteiskunnallisia. Taustalla on epäterveellisten ja lihottavien elintarvikkeiden lisääntynyt markkinointi, tarjonta ja kulutus. Tämän päivän ruokaympäristössä monen ihmisen on todella vaikea pysyä normaalipainoisina. Ylipainoisuutta on eniten alimmissa sosiaaliryhmissä.
Lihavuudella on monia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Lihavuudesta johtuvat sairaudet aiheuttavat vuodessa hyvinvointialueille 3,5 miljardin euron ylimääräisen kustannuksen, joka on 14 % alueiden kokonaisbudjetista. Lihavuus lisää ikääntyneiden hoivakuluja ja työssäkäyvien ihmisten työstä poissaoloja sekä ennenaikaista eläköitymistä.
Lihavuuden ehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan monia erilaisia samaan suuntaan vaikuttavia toimia. Tarvitaan yhteiskunnan säätämiä lakeja ja säädöksiä, joilla ruokaympäristömme saadaan nykyistä terveellisemmäksi. Toimia ovat erilaiset verotukseen, ruoan markkinointiin ja tuotteiden pakkauksiin liittyvät asiat. Monissa maissa on todettu verojen nostamisen vähentävän kyseisten tuotteiden kulutusta (WHO 2015).
Useassa maassa viranomaiset ovat ryhtyneet toimenpiteisiin. Lapsille suunnatun epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin kielto on jo voimaassa Portugalissa ja on tulossa Britanniaan. Norjassa energiajuomien myynti lapsille kielletään lailla vuoden 2026 alusta alkaen.
Tarvittavat yhteiskunnalliset toimet ovat paljolti samanlaisia kuin maassamme on tehty tupakoinnin kohdalla 1970-luvulta alkaen (THL 2021). Maamme väestö on huolestunut lihavuuden lisääntymisestä. Väestökyselyssä enemmistö kannattaa terveysperusteista sokeriveroa.
