Kirje Suomen hallitukselle

kirjoittanut | 12.12.2024 | Blogi

Laatimassanne hallitusohjelmassa on kolme sivua liikunnan lisäämisestä. Tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.

Nyt kun olette hallinneet Suomea 1,5 vuotta, on sopiva hetki tiedustella miten hallitusohjelmanne on alkanut toteutua.

Mutta aluksi pitää kysyä, miksi koko ohjelmassa ei ole mitään suomalasten lihomisesta. Vaikea uskoa, ettette olisi tienneet, että suurin osa aikuisista ja melkein joka neljäs lapsi on ylipainoisia. Ja että lihavuus selvästi lisää pariakymmentä sairautta, joista monet ovat yleisiä kansantauteja.

Varmasti tiedossanne on myös, että hyvinvointialueiden talousahdinko johtuu paljolti lihavuuden aiheuttamista sairauksista, jotka aiheuttavat Suomen terveydenhuollolle joka vuosi ylimääräisen 3,5 miljardin euron kustannuksen. Vähintään saman suuruinen menoerä lankeaa elinkeinoelämälle, koska lihavuus lisää sairaspäiviä, varhaista eläköitymistä ja heikentää työn tuottavuutta.

Takaisin liikuntaan. Hallitusohjelmassa on kahdentoista kohdan lista suomalaisten liikkumisen lisäämiseksi:

  • Vahvistetaan liikuntaosaamista eri koulutusaloilla
  • Liikunnan ja terveyden edistäminen huomioidaan poikkihallinnollisesti kuntien ja hyvinvointialueiden strategioissa.
  • Tuetaan perheiden liikunnan edistämistä. Sisällytetään pallo äitiyspakkaukseen.
  • Kannustetaan kuntia kehittämään päiväkotien ja koulujen pihoja monipuolisiksi liikuntapaikoiksi
  • Vahvistetaan päiväkoti- ja koulupäivien sekä koulumatkojen liikunnallistamista
  • Lisätään perusopetuslakiin liikunnallisen elämäntavan edistäminen
  • Kokeillaan koulupäivän jälkeisen liikunnan harrastamisen lisäämistä
  • Peruskoulujen laajojen terveystarkastusten yhteydessä annetaan henkilökohtaista liikuntaneuvontaa ja -ohjausta
  • Selvitetään toisen asteen koulutuksessa liikunnan lisäämistä jokaviikkoiseksi oppiaineeksi
  • Liikunnan ja toimintakyvyn edistäminen lisätään osaksi kutsuntojen sisältöä
  • Työssä jaksamista tuetaan ottamalla liikkuminen keskeiseksi osaksi työkyvyn ja työelämän kehittämistä
  • Päivitetään kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma
  • Edistetään luonnon virkistyskäyttöä sekä luontomatkailua
  • Tunnistetaan liikunta-alan yrittäjien mahdollisuudet toimia osana palvelutuotantoa

Tässä listassa on käytetty suurta mielikuvitusta verbien keksimisessä: ”vahvistetaan, tuetaan, kannustetaan, lisätään, kokeillaan, selvitetään, edistetään, päivitetään…” Onko mitään näyttöä siitä, että oikeasti vaikuttavia toimia olisi tapahtumassa?

Listan kohdista on toteutumassa pallon lisääminen äitiyspakkaukseen. Onko teillä mitään tietoa siitä, että vastasyntyneille annettu pallo oikeasti lisää lasten liikkumista?

Olisi hyvä myös kuulla mitä tiedetään listan muiden 11 kohdan toimien vaikutuksista. Missä määrin niillä on mahdollista saada toivottuja vaikutuksia? Missä määrin niillä voidaan lisätä suomalaisten liikkumista?

Suomalaisten lihominen johtuu epäterveellisten elintarvikkeiden jatkuvasti lisääntyneestä kulutuksesta ja kasvaneesta markkinoinnista. Ei ole mitään perusteita uskoa, että edellä kuvatun 12 kohdan listan toimilla näihin voitaisiin vaikuttaa. Toimenpiteiden pitää kohdistua lihomisen syihin.

Lihavuus kääntämiseksi laskuun tarvitaan lainsäädöllisillä toimia. Nostetaan runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden hintaa verottamalla, kielletään epäterveellisten elintarvikkeiden tarjousalennukset sekä markkinointi TV:ssä ja verkossa.

Lopuksi teidän siellä hallituksessa on hyvä tietää, ettei edellä kuvattujen toimien toteuttaminen ole mikään poliittinen itsemurha. Päinvastoin, suomalaisten enemmistö haluaa, että heitä ja lapsia autettaisiin torjumaan haitallisten elintarvikkeiden houkutuksia.

Muutama vuosi sitten toteutetussa väestökyselyssä suurin osa kannatti sokerituotteiden verotusta ja lapsia houkuttavien epäterveellisten elintarvikkeiden mainonnan kieltämistä. (https://tervepaino.fi/suomalaiset-vaativat-poliitikoilta-toimia-lihavuuden-torjuntaan/)

Pertti Mustajoki
Lääkäri, professori
Terve Painon varapuheenjohtaja

BLOGIKIRJOITUKSET

Miksi VR sallii epäeettistä mainontaa?

Helsingistä Lahteen matkaavassa junassa näin Normal-kaupan suuren mainoksen, joka markkinoi makeistuotteita ihan normaalina välipalana. ”Tarvitsetko ainakin kolme eri välipalaa, vaikka junamatka kestäisi vain 17 minuuttia? Älä huoli, se on ihan normaalia.” Mainoksen...

Hampurilaisravintolat lihottavat suomalaisia

Lihavien määrä Suomessa on 40 vuoden ajan yleistynyt selvästi nopeammin kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Seurauksena on yhä enemmän lihavuuden aiheuttamia sairauksia, joita todetaan jo lapsilla. Lihavuuden lisäämiseen ovat merkittävästi osallistuneet...

Energiajuomien myynti lapsille: sanoista tekoihin

Energiajuomien haitat ovat nousseet julkiseen keskusteluun yhä enemmän sitä mukaa kun niiden markkinointi ja myynti ovat kasvaneet. Huolta lisää se, että niiden kulutus ja markkinointi suuntautuu niin paljon nuoriin. Energiajuomien terveyshaitat, jotka koskevat...

Kärpästen herrat ja rouvat

Edellisen kerran luin nobelisti William Goldingin kirjan Kärpästen herra kuusikymmentä vuotta sitten. Kauhistuttava kertomus siitä, millaiseen julmuuteen keskenkasvuiset pojat kykenevät joutuessaan autiolla saarella elämään ilman aikuisen yhteiskunnan jokapäiväisiä...

Elintarviketeollisuuden vastuullisuus ja lihavuus

Lihavuus on yhä yleisempi terveysongelma, joka vaivaa Suomea ja monia muita maita. Lihavuus aiheuttaa suurta inhimillistä kärsimystä, ja lihavuuden taloudellisten kustannusten on arvioitu olevan samassa suuruusluokassa valtion puolustusmenojen kanssa. Tiede ja...

”Verohölmöilyillä” terveempään ruokaympäristöön

Talouselämä-lehden päätoimittaja Jussi Kärjen ”Perutaan verohölmöilyt” pääkirjoitus 22.11.2024 hyökkäsi terveysveroja vastaan. Hän kertoo, mitä tähänastinen keskustelu veroista on aiheuttanut. Fazer keskeytti 700 miljoonan euron suklaatehtaan rakennushankkeen. Myös...

Tölkkimehut – ylimääräisiä kaloreita

Elintarvikkeet muuttuvat tehtaissa epäterveellisiksi. Terveelliset perunat erittäin epäterveellisiksi sipseiksi, vilja sokerimuroiksi, puhumattakaan makeistehtaiden tuotteista. Myös erittäin terveelliset hedelmät ja marjat muuttuvat juomatehtaissa epäterveellisiksi...

Rasvamaksa yleistyy, ja lihavuus on sen yleisin syy

Helsingin Sanomien jutussa Rasvamaksaa sairastaa jo joka kolmas suomalainen aikuinen (HS 14.10.) kerrottiin, miten sairaus on yleistynyt. Kirjoitus keskittyi alkoholin osuuteen sairauden synnyssä, mutta merkittävin syy rasvamaksan yleistymiseen on lihavuus....

Miksi VR sallii epäeettistä mainontaa?

Helsingistä Lahteen matkaavassa junassa näin Normal-kaupan suuren mainoksen, joka markkinoi makeistuotteita ihan normaalina välipalana. ”Tarvitsetko ainakin kolme eri välipalaa, vaikka junamatka kestäisi vain 17 minuuttia? Älä huoli, se on ihan normaalia.” Mainoksen...

lue lisää