Hammaslääkäriliitto ja Terve Paino ry: Sokerivero paikkaamaan valtiontaloutta ja parantamaan kansanterveyttä

kirjoittanut | 15.04.2025 | Uutiset

Suomessa tulisi jatkossa siirtyä verottamaan kaikkia runsaasti sokeria sisältäviä tuotteita. Laaja-alaisella haittaverolla voidaan parantaa kansanterveyttä, paikata valtiontaloutta ja auttaa kuormittunutta sote-järjestelmää. Runsas sokerin saanti heikentää suun terveyttä ja vaikuttaa väestön lihomiseen. Valmistevero tulisi porrastaa tuotteen sokeripitoisuuden mukaan, mikä kannustaisi teollisuutta tuotekehittelyyn sokerin vähentämiseksi.

Kun hallituksen suunnittelema makeisten ja suklaan veronkorotus ALV-mallilla kaatui, tulisi terveysnäkökohtien ja valtiontalouden kannalta tärkeän asian valmistelua välittömästi jatkaa haittaverona, vaativat Hammaslääkäriliitto ja Terve Paino ry.

Jatkovalmistelussa tulisi pyrkiä laaja-alaiseen, kaikkien runsaasti sokeria sisältävien tuotteiden valmisteveroon. Se ehkäisisi siirtymisiä muihin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, jotka eivät kuulu terveelliseen ruokavalioon.

Veron tulisi olla porrastettu tuotteen sokeripitoisuuden mukaan, mikä kannustaisi teollisuutta tuotekehittelyyn sokerin vähentämiseksi. Porrastetusta virvoitusjuomaverosta saadut kokemukset ovat osoittaneet esimerkiksi Englannissa, että verotus on kannustanut teollisuutta kehittämään terveellisempiä juomia. Tämän ansiosta virvoitusjuomateollisuuden tuotteiden myynti ja liiketoiminta ovat säilyneet ennallaan, mutta väestön saama sokerimäärä on vähentynyt.

Sokerivero paikkaisi valtiontaloutta, kuten hallituksen alun perin ehdottamalla makeisten ja suklaan ALV-veron korotuksella oli tarkoitus. Kun virvoitusjuomaveron arvioitu tuotto on yli 200 miljoonaa, laaja-alainen sokerivero tuottaisi valtion kassaan helposti enemmän.

– Runsas sokerin saanti vaikuttaa sekä hammasterveyteen että väestön lihomiseen, joka on lasten ja nuorten terveyden kannalta erityisen huolestuttavaa. Laaja-alainen sokerivero auttaisi siten myös vaikeuksissa olevaa sote-järjestelmäämme, toteaa professori Pekka Puska Terve Paino ry:stä.

– Suun terveydenhuollon vuotuiset kustannukset ovat yli miljardin. Suomessa tehdään perusterveydenhuollossa noin kolme miljoonaa paikkaustoimenpidettä vuosittain, kertoo asiantuntijahammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri Hammaslääkäriliitosta.

Tutkimusten mukaan väestö tukee verotuksen käyttöä epäterveellisen kulutuksen hillitsemisessä. Sokeriveroa kannattaa 60 prosenttia suomalaisista tutkimuslaitos Verianin Terve Paino ry:n toimeksiannosta tekemän väestökyselyn mukaan.

Enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa | Terve Paino

UUTISET

Sokerin kulutus yhteydessä masennukseen

Runsaan sokerin kulutuksen haitat liittyvät tunnetusti lihomiseen sekä hammasterveyteen. Äskettäin julkaistiin tutkimus, jossa suuresta amerikkalaisesta kansallisesta terveys- ja ravintoseurannan (NHANES) aineistosta analysoitiin sokerin saannin ja masennuksen välistä...

Sokeriverot tehokkaita

Tiivistelmä: Amerikkalaisessa JAMA-lääkärilehdessä julkaistiin äskettäin tutkimus, jossa selvitettiin sokeripitoisten juomien haittaveron vaikutuksia. Viidessä kaupungissa eri puolilla USAta on säädetty mäille juomille ylimääräinen vero, joka on nostanut niiden hintaa...

Enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa

Tuoreen kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin. Sokeriveroa kannattaa 60 prosenttia suomalaisista ja sitä vastustaa puolet vähemmän, 31 prosenttia....

Onko vihdoin sokeriveron aika?

Epäterveellisiin, runsaasti sokeria sisältäviin elintarvikkeisiin kohdistuva verotus on noussut keskusteluun viime aikoina. Lähes kaikki eduskuntapuolueet kannattavat elintarvikkeiden terveysperusteista verotusta, osoitti Soste ry:n kysely. Myös Helsingin Sanomat...

Eteneekö sokerivero ensi vaalikaudella?

Terveysperusteisen sokeriveron  edistämistä ensi vaalikaudella kannattivat kaikki puolueet Terve Paino ry:n, SOSTEn sekä eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen verkoston paneelissa 31.1. Tätä pidettiin tärkeänä koko väestön kansanterveyden edistämiseksi ja...

Mihin hallitukselta unohtui terveysvero?

Marinin hallituksen ohjelmassa sanotaan: ”Hallitus selvittää mahdollisuuden ottaa käyttöön kansanterveyttä edistävän veron, joka kohdistuisi esimerkiksi sokeriin”. Nyt hallituksen kausi on loppumassa, eikä tällaista selvitystyötä ole edes aloitettu. Sen sijaan...

Manifesti terveemmän ruokaympäristön puolesta

Ylipaino on lisääntynyt hälyttävästi. Suomessa on tällä hetkellä 2,9 miljoonaa kansalaista, joilla on ylipainoa.  Lihavuus lisää sairastumista mm. tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, uniapneaan, nivelrikkoon ja useisiin syöpätyyppeihin. Yhteiskunnan...