Musta syksy Suomelle ja suomalaisille

kirjoittanut | 10.11.2025 | Blogi

Syksyn tapahtumat ovat olleet huonoja uutisia Suomen demokratialle ja kansalaisten hyvinvoinnille.

Makeiset luokitellaan elintarvikkeiksi, joiden arvonlisävero on 14 %, selvästi alhaisempi kuin muiden kulutustavaroiden 25,5 %. Nykyinen hallitus päätti 2024 kevään riihessä nostaa makeisten arvonlisäveron muiden kulutustavaroiden tasolle. Täysin perusteltu päätös, sillä eiväthän makeiset ole oikeita elintarvikkeita. Ne ovat tarpeettomia ja kaiken lisäksi haitallisia. Lihottavat ja sairastuttavat hampaita. Makeisten arvonlisäveron nosto olisi vähentänyt haitallisten tuotteiden kulutusta ja tuonut valtion kassaan kipeästi kaivattuja lisätuloja.

Arvonlisäveron korotusta seuranneet tapahtumat jäävät häpeällisenä episodina Suomen poliittiseen historiaan.

Helsingin Sanomien kirjoitus 18.9.25 paljasti, miten laajalla rintamalla Fazer lobbasi hallitusta kaataakseen jo kertaalleen päätetyn makeisten arvonlisäveron nostamisen. Hallituksen edustajiin kohdistui yli sata lobbausyhteydenottoa. Lobbauksen seurauksena hallitus perui päätöksensä. Sen sinettinä pääministeri muurasi henkilökohtaisesti Fazerin uuden tehtaan peruskiven.

Fazer-tapahtumat kertoo erittäin huolestuttavasta kehitysestä. Jopa Suomessa – kun käytettävissä on runsaasti rahaa – voidaan palkata suuri lobbarijoukko, joka saa maan hallituksen peruuttamaan jo tehtyjä päätöksiä.

Lobbauksen seuraamukset tahraavat maamme mainetta. Kansalaisjärjestö Transparency Internationalin helmikuussa julkaistussa raportissa Suomi oli saanut maailman maista toiseksi parhaat pisteet vuosittaisessa korruptioindeksissä. Mitenkä Suomi pärjää seuraavassa raportissa?

Makeiset ovat vain yksi haitallisten elintarvikkeiden ryhmä. Ylimääräisiä kaloreita tulee sipseistä, perunalastuista, hampurilaistuotteista, pizzoista jne. Sokerivero ei tietenkään vähennä näiden kulutusta, siihen tarvitaan muita toimia. Niissäkin Suomi on aivan jälkijunassa.

Useat Euroopan maat ovat jo kieltäneet epäterveellisten elintarvikkeiden markkinoinnin lapsille TV:ssä ja internetissä. Muita keinoja vähentää haitallista kulutusta on kieltää epäterveellisten tuotteiden ”kaksi yhden hinnalla” tarjoukset ja myynti kauppojen kassojen tuntumassa. Mitään näistä ei olla suunnittelemassa Suomessa.

Istuva hallitus on jatkanut linjaa, jonka se niittasi hallitusohjelmassa. Siinä ei todellakaan ole sanaakaan lihavuudesta, vaikka se on kansanterveytemme suurin ja kallein ongelma. Lihavuuden aiheuttamat sairaudet lisäävät joka vuosi terveydenhuoltomme kuluja 3,5 miljardilla eurolla.

Fazerin tapauksen jälkeen ei ole odotettavissa, että nykyisen hallituskauden aikana tehtäisiin mitään epäterveellisten elintarvikkeiden vähentämiseksi. Se merkitsee yhä nousevia terveydenhuollon miljardiluokan kuluja. Ja melkein puolet suomalaisista joutuvat kärsimään lihavuuden aiheuttamista jokapäiväisistä haitoista.

Suomen kaksi miljoonaa aikuista ja 170 000 lasta joutuvat edelleen pärjäämään liikapainoon liittyvien lukuisten ongelmien kanssa. Ajatelkaa millaista puolielämää joutuvat elämään ne 1,2 miljoonaa lihavaa kansalaista, joilla ylimääräisiä kiloja on keskimäärin 25 kiloa. Heikot mahdollisuudet liikkumiseen. Huono yöuni. Melkein kaikilla useita lihavuuden aiheuttamia sairauksia.

Tämä kaikki jatkuu, koska hallituksen ajatusmaailmassa on tärkeämpää huolehtia liikeyritysten voitoista kuin kansalaisten terveydestä. Viimeistään seuraavan hallituksen ohjelmaan tulisi ottaa vaikuttavia ja asiantuntijoiden esittämiä toimia tuhoisan lihavuusepidemian torjumiseksi.

Pertti Mustajoki, lääkäri, professori
Terve Paino ry:n varapuheenjohtaja

 

BLOGIKIRJOITUKSET

Suomeen tarvitaan laajennettu sokerivero

Epäterveellisten elintarvikkeiden yhä lisääntyvä markkinointi ja myynti ovat lisänneet lasten lihomista vielä jyrkemmin kuin aikuisten. Helsingin Sanomat uutisoi (1.10.), että jo teini-ikäisille joudutaan tekemään laihdutusleikkauksia. Lihavuuden aiheuttamat haitat...

Keksit ovat lihottavampia kuin makeiset

Tuli ostettua keksejä, koska pakkauksen kannessa ilmoitettiin ”100 % kauraa” ja ”runsaskuituinen”, minkä perusteella sitä voisi luulla terveelliseksi. Kotona tuoteselostetta lukiessa totuus paljastui. Kauraa oli vain 33 % tuotteen painosta. Kauran lisäksi siitä löytyi...

Lihavuus rasittaa sote-järjestelmää

On arvioitu, että lihavuudesta aiheutuvat sairaudet merkitsevät sote-järjestelmälle noin 3,5 miljardin euron vuotuiset kustannukset. Sen lisäksi väestön lihavuus heikentää kansallista työn tuottavuutta. Noin 1,2 miljoonalla suomalaisella aikuisella on liikapainoa...

Lihavuuden aiheuttamat sairaudet yleistyvät jatkuvasti

Viimeiset neljäkymmentä vuotta ovat karulla tavalla osoittaneet, mihin epäterveellisten elintarvikkeiden jatkuvasti laajentuneet markkinointi ja myynti ovat johtaneet. Suomessa on 1,2 miljoonaa lihavaa aikuista, joilla ylimääräistä painoa on keskimäärin 25 kiloa....

Kommentteja Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen lihavuudesta

On ilahduttavaa, että maan valtalehti pääkirjoituksessaan (HS 9.6.) kiinnittää huomiota suomalaisten ylipainoon, joka ”maksaa ja koskee”. Tätä kansallista ongelmaa ei noteerata hallitusohjelmassa eikä juuri hallituksen politiikassa. Väestön lihomisen perussyy...

Lihavuus ja sen aiheuttamat syövät yleistyvät

Helsingin Sanomat uutisoi (21.5.) syöpärekisterin tutkimuksesta, jonka mukaan 40–49-vuotiailla naisilla rintasyöpä on yleistynyt eniten ylipainoisilla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut yhteenvedon sairauksista, joita lihavuus aiheuttaa. Lihavuuteen...