Väestön lihominen lisää hiilidioksidipäästöjä

kirjoittanut | 04.06.2024 | Blogi

Luonnonvarakeskus (Luke) on kehittänyt elintarvikkeiden ympäristövaikutuksiin arviointimenetelmän, joka huomioi erot ravitsemuslaadussa. Luken laaja raportti sivuuttaa kuitenkin lihottavien elintarvikkeiden aiheuttamat ympäristöhaitat.

Aikuisten lihavuus on Suomessa yli kaksinkertaistunut ja lasten kolminkertaistunut viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana. Lihominen johtuu pääasiassa epäterveellisten elintarvikkeiden – esimerkiksi makeisten, sipsituotteiden, hampurilaistuotteiden, sokerijuomien, keksien ja sokerimurojen – jatkuvasti kasvaneesta tarjonnasta, markkinoinnista ja kulutuksesta.

Viime vuosina on ilmestynyt useita kansainvälisiä tutkimuksia, joissa on selvitetty lihavuusepidemian aiheuttamia kasvihuonekaasujen päästöjä. Niiden mukaan ihmisen aiheuttamista ylimääräisistä päästöistä noin 1,6 prosenttia johtuu lihavuudesta.

Painon nousu lisää energiantarvetta, koska suurempi keho tarvitsee enemmän kaloreita. Kun painoindeksi 30 ylittyy – vähintään viisitoista ylimääräistä kiloa – ruuista ja juomista pitää saada energiaa keskimäärin 600–750 kcal enemmän kuin mitä tervepainoiset tarvitsevat.

Valtaosa lihavuuden aiheuttamista kasvihuonekaasujen päästöistä johtuu ylimääräisten elintarvikkeiden tuottamisesta ja niiden kuljetuksesta. Lihomiseen johtavaa liian ruuan kulutusta on verrattu ruokahävikkiin, ja joskus kutsuttu ”metaboliseksi ruokahävikiksi”.

Kansalaisten lihominen on suuri onnettomuus maallemme. Enemmän kuin miljoona suomalaista on menettänyt terveytensä lihavuudesta johtuvien sairauksien vuoksi. Ne aiheuttavat joka vuosi terveydenhuollollemme 3,5 miljardin euron ylimääräisen kustannuksen ja vähintään yhtä suuren menoerän elinkeinoelämälle.

Näiden lisäksi lihavuus lisää siis kasvihuonepäästöjä, joiden aiheuttama ilmaston lämpeneminen uhkaa tulevaisuuttamme.

Lihavuudesta ei pidä syyllistää yksilöitä, vaan vaatia toimia ja politiikkaa ruokaympäristön muuttamiseksi terveellisemmäksi. Epäterveellisten ja lihottavien elintarvikkeiden kulutusta pitää vähentää rajoittamalla markkinointia ja myyntiä sekä edistämällä elintarvikkeiden terveellisempää koostumusta.

Pertti Mustajoki
lääkäri, Terve paino ry

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipideosastolla 2.6.2024: Lihavuus lisää hiilidioksidipäästöjä

BLOGIKIRJOITUKSET

Elintarviketeollisuuden vastuullisuus ja lihavuus

Lihavuus on yhä yleisempi terveysongelma, joka vaivaa Suomea ja monia muita maita. Lihavuus aiheuttaa suurta inhimillistä kärsimystä, ja lihavuuden taloudellisten kustannusten on arvioitu olevan samassa suuruusluokassa valtion puolustusmenojen kanssa. Tiede ja...

Kirje Suomen hallitukselle

Laatimassanne hallitusohjelmassa on kolme sivua liikunnan lisäämisestä. Tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Nyt kun olette hallinneet Suomea 1,5 vuotta, on sopiva hetki tiedustella miten hallitusohjelmanne on alkanut toteutua. Mutta...

”Verohölmöilyillä” terveempään ruokaympäristöön

Talouselämä-lehden päätoimittaja Jussi Kärjen ”Perutaan verohölmöilyt” pääkirjoitus 22.11.2024 hyökkäsi terveysveroja vastaan. Hän kertoo, mitä tähänastinen keskustelu veroista on aiheuttanut. Fazer keskeytti 700 miljoonan euron suklaatehtaan rakennushankkeen. Myös...

Tölkkimehut – ylimääräisiä kaloreita

Elintarvikkeet muuttuvat tehtaissa epäterveellisiksi. Terveelliset perunat erittäin epäterveellisiksi sipseiksi, vilja sokerimuroiksi, puhumattakaan makeistehtaiden tuotteista. Myös erittäin terveelliset hedelmät ja marjat muuttuvat juomatehtaissa epäterveellisiksi...

Rasvamaksa yleistyy, ja lihavuus on sen yleisin syy

Helsingin Sanomien jutussa Rasvamaksaa sairastaa jo joka kolmas suomalainen aikuinen (HS 14.10.) kerrottiin, miten sairaus on yleistynyt. Kirjoitus keskittyi alkoholin osuuteen sairauden synnyssä, mutta merkittävin syy rasvamaksan yleistymiseen on lihavuus....

Hodarista ei ole ateriaksi

R-kioski on mainostanut eri medioissa hodaria ateriaksi kysyen ”miksi ei?” Mainoskuvassa sämpylän sisään on sijoitettu pekoniin kääritty nakki. Lisukkeeksi on tarjolla juustoisia nachoja. Kokonaisuus on tarkoitus huuhdella alas makealla virvoitusjuomalla. Kasvikset on...

Vähemmän sairautta ja surua ruoasta

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi kuusi vuotta sitten kirjasen Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus. Se oli tarkoitettu laajaan käyttöön. Kunnat, varhaiskasvatuksen järjestäjät, lasten ruokapalvelun toteuttajat, kodit ja alan...

Tekoäly on viisaampi kuin hallitus

Nykyisen hallituksen ohjelmassa sana terveys mainitaan yli kaksisataa kertaa. Kuitenkaan tekstin 216:lla sivulla sanaa lihavuus ei mainita laisinkaan. Miksi hallitus on unohtanut lihavuuden, vaikka se on tämän päivän eniten kansanterveyttämme tuhoava tekijä? Tietoa...

Lihavuuden vähentäminen lisäisi syntyvyyttä

Ylipaino heikentää hedelmällisyyttä ja lisää lapsettomuushoitojen tarvetta. Syntyvyys on uhkaavasti laskenut Suomessa. Tilanteen korjaamiseksi sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ehdotti tv-uutisissa hedelmällisyysopetusta kouluihin. Virheellinen tieto...

Kirje Suomen hallitukselle

Laatimassanne hallitusohjelmassa on kolme sivua liikunnan lisäämisestä. Tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Nyt kun olette hallinneet Suomea 1,5 vuotta, on sopiva hetki tiedustella miten hallitusohjelmanne on alkanut toteutua. Mutta...

lue lisää