TERVEEMMÄN RUOKAYMPÄRISTÖN PUOLESTA
Terve Paino toimii ylipainon vähentämiseksi Suomessa
Haluamme lakeja ja säädöksiä, joilla vähennetään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia.
Lue lisää Terveemmän ruokaympäristön puolesta
Erityisesti vaadimme, että lapsia pitää suojella haitallisten ruokien ja juomien mainonnalta.
Lue lisää Lapsia on suojeltava epäterveellisten ruokien markkinoinnilta
Muutamassa vuodessa olemme juurruttaneet asemamme lihavuuden vähentämisen puolesta toimivana tahona, jonka ääni kuuluu ja jota kuullaan.
Tutustu Manifestiin terveemmän ruokaympäristön puolesta, jossa vaadimme päättäjiltä toimia ylipainon vähentämiseksi.
Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa ja muita toimenpiteitä.
Kerro meille energiajuomien myyntirajoituksista
Terve Paino ry kerää tietoa energiajuomien myyntirajoituksista ja -suunnitelmista.
Kerro meille tiedossasi olevista kaupoista, kaupparyhmittymistä tai alueista, jotka ovat asettaneet omaehtoisen ikärajan energiajuomien myynnille
Linkki lomakkeeseen
AJANKOHTAISTA
Väestön lihominen lisää hiilidioksidipäästöjä
Luonnonvarakeskus (Luke) on kehittänyt elintarvikkeiden ympäristövaikutuksiin arviointimenetelmän, joka huomioi erot ravitsemuslaadussa. Luken laaja raportti sivuuttaa kuitenkin lihottavien elintarvikkeiden aiheuttamat ympäristöhaitat. Aikuisten lihavuus on Suomessa...
Makeiset valtaavat kauppoja
Muutama vuosi sitten Kauppalehti uutisoi, että karkinsyönti on Suomessa kaksinkertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa. Suomalaiset käyttivät vuonna 1990 makeisiin keskimäärin 58 euroa, kun se 2016 oli 134 euroa. Koska makeisten ”kaksi yhden hinnalla”...
Karkkeja kaupataan kaikkialla
Viime aikoina makeisten myynti on levinnyt voimakkaasti kaikenlaisten kauppojen valikoimiin. Esimerkkejä ovat halpamyyntiliikkeet, rautakaupat, lastenvaateosasto ja nuorten suosimat kaupat. Tässä havaintoja keväältä 2024. R-kioskilla on yli 30 hyllymetriä karkkeja:...