TERVEEMMÄN RUOKAYMPÄRISTÖN PUOLESTA
Terve Paino toimii ylipainon vähentämiseksi Suomessa
Haluamme lakeja ja säädöksiä, joilla vähennetään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia.
Lue lisää Terveemmän ruokaympäristön puolesta
Erityisesti vaadimme, että lapsia pitää suojella haitallisten ruokien ja juomien mainonnalta.
Lue lisää Lapsia on suojeltava epäterveellisten ruokien markkinoinnilta
Muutamassa vuodessa olemme juurruttaneet asemamme lihavuuden vähentämisen puolesta toimivana tahona, jonka ääni kuuluu ja jota kuullaan.
Tutustu Manifestiin terveemmän ruokaympäristön puolesta, jossa vaadimme päättäjiltä toimia ylipainon vähentämiseksi.
Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa ja muita toimenpiteitä.
Kerro meille energiajuomien myyntirajoituksista
Terve Paino ry kerää tietoa energiajuomien myyntirajoituksista ja -suunnitelmista.
Kerro meille tiedossasi olevista kaupoista, kaupparyhmittymistä tai alueista, jotka ovat asettaneet omaehtoisen ikärajan energiajuomien myynnille
Linkki lomakkeeseen
AJANKOHTAISTA
Englannissa hallitus ryhtyy tosissaan torjumaan lasten ylipainoa
Lasten huolestuttavasti lisääntynyt lihavuus puhuttaa kaikkialla, myös Suomessa. Mutta toisin kuin meillä, useissa maissa on ryhdytty asiassa vakaviin toimenpiteisiin lainsäädännöllä. Kehityksen kärkimaita on Englanti, jossa lokakuun alussa astui voimaan laki, jolla...
ECOG (European Childhood Obesity Group) kongressi Uppsalassa 26 – 28.11.2025
34. ECOG 2025 -kongressi esittelee uusinta tietoa lasten lihavuuden tutkimuksesta ja hoidosta niin Euroopasta kuin muualta maailmasta. Tutustu monipuoliseen ohjelmaan:...
Lihavuus ei ole yksilön epäonnistumista, vaan poliittisten ja taloudellisten rakenteiden seuraus
Lihavuus kehittyneissä maissa on yksi aikamme suurista kansanterveysongelmista. Siitä on tullut myös valtava taloudellinen ekosysteemi, jossa sekä elintarviketeollisuus että lääketeollisuus hyötyvät. Ensimmäinen luo ongelmaa, toinen myy ratkaisua. Jo lähes kolmannes...
