Maailman lihavuuspäivä 4.3. – Makeisten ALV:n nosto on askel terveellisempään ruokaympäristöön, mutta muitakin toimia tarvitaan

kirjoittanut | 03.03.2025 | Uutiset

Tiistaina 4.3. vietetään maailman lihavuuspäivää, jonka järjestää maailman lihavuusjärjestö World Obesity Federation.

Väestön lihavuuden lisääntymisestä on tullut aikamme suurin kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen ongelma.

– Tilanne ei muutu vain yksilöihin kohdistuvalla valistuksella tai palveluilla, vaan tarvitaan vaikuttavia politiikkatoimia elintarvikeympäristön muuttamiseksi. Näitä ovat epäterveellisten tuotteiden kulutuksen hillitseminen verotuksen avulla ja niiden markkinointia rajoittamalla, energiajuomien myyntikielto lapsille sekä koulujen terveellisen ruokaympäristön turvaaminen, sanoo Terve Paino ry:n puheenjohtaja professori Pekka Puska.

Hallituksen kaavailema makeisten ja suklaan arvonlisäveron muutos on tärkeä uudistus oikeaan suuntaan, mutta jatkossa tarvitaan laaja-alaisempaa sokeriveroa, jotta kaikkien haitallisten sokerituotteiden, kuten sokerimurojen, keksien ym., kulutus saadaan vähenemään. Tällöin taakka jakautuisi oikeudenmukaisesti kaikille runsaasti sokeria sisältäville tuotteille.

Tänä vuonna maailman lihavuuspäivä nostaa esille lihavuusepidemian syynä olevat rakenteet ja järjestelmät, jotka ylläpitävät lihavuutta edistävää ruokaympäristöä ja sitä tukevaa politiikkaa. Teemalla ”Changing systems, healthier lives” halutaan kohdistaa näkökulma näiden järjestelmien muuttamiseen yksilöiden sijaan.

World Obesity Day

 

UUTISET

Makeisten arvonlisäveron nostaminen askel oikeaan suuntaan

Terve Paino ry korostaa lausunnossaan valtiovarainministeriölle, että makeisten ja suklaan arvonlisäveron muutos on tärkeä uudistus oikeaan suuntaan, mutta jatkossa tarvitaan myös muita toimia. Lausunto lakiesityksestä makeisten ja suklaan arvonlisäverokannan...

Uudet kansalliset ravitsemussuositukset

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi uudet kansalliset ravitsemussuositukset: Kestävää terveyttä ruoasta - kansalliset ravitsemussuositukset 2024. Niiden tavoitteena on edistää väestön terveyttä, vastata ravitsemus- ja terveysongelmiin sekä vähentää...

Sokerivero todella auttaa nuorten painonhallinnassa

Useat hyvät tutkimukset ovat osoittaneet, että sokerijuomien verolla voidaan vähentää sokerin saantia. Nyt on pätevällä tutkimuksella osoitettu, että tällä verolla voidaan todella myös vähentää nuorten ylipainoa. JAMA-lehdessä äskettäin julkaistu tutkimus (Young ym,...

Terve Paino ry jäseneksi World Obesity Federationiin

World Obesity Federation on 5.6.2024 hyväksynyt Terve Paino ry:n jäsenekseen. World Obesity Federation on maailmanlaajuinen järjestö, johon kuuluu yli 80 yhdistystä yli 100 maasta. Jäsenorganisaatiot keskittyvät lihavuuden ja siihen liittyvien liitännäissairauksien...

WHO:n politiikkasuositukset lihavuuden torjumiseksi

WHO:n Euroopan aluetoimisto on julkaissut vuonna 2022 raportin lihavuudesta Euroopassa. Raportissa on suuri määrä suosituksia lihavuuden torjumiseksi. Raportin ravintopolitiikkaa koskevat suositukset ovat: Vero epäterveellisille ruuille. Epäterveellisten ruokien...

Sokerin kulutus yhteydessä masennukseen

Runsaan sokerin kulutuksen haitat liittyvät tunnetusti lihomiseen sekä hammasterveyteen. Äskettäin julkaistiin tutkimus, jossa suuresta amerikkalaisesta kansallisesta terveys- ja ravintoseurannan (NHANES) aineistosta analysoitiin sokerin saannin ja masennuksen välistä...

Sokeriverot tehokkaita

Tiivistelmä: Amerikkalaisessa JAMA-lääkärilehdessä julkaistiin äskettäin tutkimus, jossa selvitettiin sokeripitoisten juomien haittaveron vaikutuksia. Viidessä kaupungissa eri puolilla USAta on säädetty mäille juomille ylimääräinen vero, joka on nostanut niiden hintaa...