Ruotsalainen Carl von Linné laati 1700-luvulla eliöiden latinankielisen luokittelujärjestelmän, joka on edelleen käytössä. Ihmiselle hän antoi nimen Homo sapiens, viisas ihminen.
Viime vuosisadan puolella Suomessa tehtiin viisaita päätöksiä. Järkevillä liikennelaeilla maantiekuolemat saatiin romahtamaan. Tupakkalaeilla ravintolat ja muut julkiset paikat muuttuivat savuttomiksi, ja tupakkasairaudet ovat vähentyneet.
Mutta viimeisten vuosikymmenten aikana on Suomessa alkanut olla viisaudesta pulaa.
Tietoa kyllä on ollut aivan riittävästi.
Lihavuuskäyrät alkoivat 1980-luvulta jyrkentyä. Vähitellen lihavien aikuisten määrä kaksinkertaistui ja lasten kolminkertaistui. Tietyt yleiset sairaudet alkoivat jyrkästi lisääntyä.
Kaksi vuotta sitten ilmestynyt tutkimus paljasti, kuinka valtava on lihavuuden aiheuttamien sairauksien kuorma.
Lihavuussairauksien listassa on yli kaksikymmentä sairautta, joista monet ovat yleisiä kansantauteja. Lihavilla henkilöillä on tavallisesti useita lihavuussairauksia samanaikaisesti. Niiden vuoksi joka vuosi pari kolme tuhatta suomalaista kohtaa ennenaikaisen kuoleman.
Lihavuuden synnyssä ei ole mitään ihmeellistä. Ihminen lihoo, kun ravinnosta tulee enemmän kaloreita kuin hän tarvitsee liikkumiseen ja elimistön toiminnan ylläpitoon.
Päivän parin mässäily ei vielä näy vaa´an lukemassa. Lihomiseen tarvitaan ylimääräisiä kaloreita jatkuvasti viikkojen, kuukausien ja vuosien aikana. Näin on käynyt yhä useammalle, koska epäterveellisten ruokien ja juomien markkinointi ja tarjonta ovat jatkuvasti lisääntyneet.
Nykyajan supermarketissa melkein puolet hyllytilasta tarjoaa asiakkaille epäterveellisiä elintarvikkeita: makeisia, sipsejä ja muita suolaisia naposteltavia, sokerijuomia, keksejä jne. Haitallisia elintarvikkeita myydään myös R-kioskeissa, rautakaupoissa ja halpamyyntiliikkeissä. Kaloripitoiset hampurilaisannokset ja pizzat ovat syrjäyttäneet perinteisiä ja terveellisiä suomalaisia ruokia. Haitallista kulutusta ovat lisänneet suuret pakkaus- ja annoskoot.
Lihavuus heikentää radikaalilla tavalla elämisen laatua. Parikymmentä ylimääräistä kiloa jalkojen päällä haittaa liikkumista. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen vireys on päivällä alamaissa. Näiden lisäksi tulevat lihavuussairauksien aiheuttamat monet kärsimykset.
Inhimillisen kärsimyksen ohella lihavuuden aiheuttamat sairaudet kuormittavat ankarasti terveydenhuoltoamme. Ei edes niiden aiheuttama jokavuotinen 3,5 miljardin ylimääräinen kuluerä ole saanut aikaan liikahdusta epäterveellisten elintarvikkeiden vähentämisen suuntaan.
Haitallisten elintarvikkeiden kulutusta voidaan vähentää monilla yksinkertaisilla keinoilla.
Paljon sokeria sisältävien tuotteiden hinnan nostaminen verottamalla. Kielto haitallisten elintarvikkeiden tarjousalennuksille, kassamyynnille ja lapsille markkinoinnille. Säädetään haitallisten elintarvikkeiden kohdalla – makeiset, sipsituotteet, hampurilaisannokset, sokerijuomat – suurten pakkausten ja annosten kilo- ja litrahinnat samaksi kuin pienimmissä pakkauksissa.
Mitään näistä ei ole suunnitteilla. Päättäjämme ovat seuranneet kuin halvaantuneina lihavuussairauksien nousevia käyriä.
Nykyisessä hallitusohjelmassa sanaa lihavuus ei mainita lainkaan! Suomalaisten terveyden suurin uhka on kokonaan lakaistu maton alle. Terveydenhuollon kassakriisissä 3,5 miljardin vuosittaisen kuluerän vähentäminen ei kiinnosta.
Tällaisessa tilanteessa pitää etsiä sapiensin tilalle uusi sana.
Homo stupidus? Tämä on vain osatotuus. Kysymys ei ole älystä vaan arvoista. Hallituksesta löytyy älyä, mutta se ei käytä sitä kansalaisten terveyden hyväksi.
Homo capitalisticus? Tästä pääasiassa on kysymys. Nykyiset päättäjämme asettavat makeis-, sipsi-, pikaruoka-, sokerijuoma- ym. teollisuuden taloudelliset edut kansalaisten terveyden edelle.
Pertti Mustajoki, lääkäri
Terve Paino ry