Pekka Puska ja Pertti Mustajoki

Englannissa hallitus ryhtyy tosissaan torjumaan lasten ylipainoa

Lasten huolestuttavasti lisääntynyt lihavuus puhuttaa kaikkialla, myös Suomessa. Mutta toisin kuin meillä, useissa maissa on ryhdytty asiassa vakaviin toimenpiteisiin lainsäädännöllä.

Kehityksen kärkimaita on Englanti, jossa lokakuun alussa astui voimaan laki, jolla kielletään epäterveellisten ruokien ja juomien paljousalennukset, kuten ”kolme kahden hinnalla”. Tällaiset paljousalennuksethan ovat kiellettyjä Suomen alkoholilainsäädännössä.

Englannin hallitus on myös ilmoittanut rajoittavansa epäterveellisen ”roskaruuan” mainostamista. Samaten tarkoituksena on kieltää energiajuomien myynti alle 16-vuotiaille. Lisäksi tarkoituksena on tuoda ala-asteen kouluihin terveellinen aamupalaohjelma.

Englannin hallitus on tutkimuksiin perustuen arvioinut, että näillä toimilla voidaan olennaisesti vähentää lapsilihavuutta. ”Lihavuus ryöstää lapsilta parhaan elämän alun ja altistaa heidät elinikäisille terveysongelmille ja terveydenhuollon miljardiluokan kustannuksille”, sanoo maan hallitus.

Englannin lisäksi useammassa muussa EU-maassa on toteutettu tai on valmisteilla vastaavan tyyppisiä toimia. Valitettavasti näin ei ole Suomessa, vaikka meillä on sama ongelma. THL:n mukaan suomalaisista pojista noin joka neljäs ja tytöistä lähes joka viides on ylipainoisia.

Poliittisilta päättäjiltämme toivotaan heräämistä asiassa.

 

Pekka Puska, professori, Terve Paino ry:n puheenjohtaja
Pertti Mustajoki, professori, Terve Paino ry:n varapuheenjohtaja

 

Varo huijausmainoksia!

Viime aikoina on netissä levitetty mainosta, jossa Pekka Puskan väitetään kuvan kanssa suosittelevan jotain lääkettä. Tässä, kuten vastaavassa tekoälyllä tehdyssä videossa, on kyseessä huijaus, jota ei pidä missään nimessä uskoa. "Tämä on rikollista toimintaa! En...

lue lisää