Juha Hammaren

Hodarista ei ole ateriaksi

Hodarista ei ole ateriaksi

R-kioski on mainostanut eri medioissa hodaria ateriaksi kysyen ”miksi ei?” Mainoskuvassa sämpylän sisään on sijoitettu pekoniin kääritty nakki. Lisukkeeksi on tarjolla juustoisia nachoja. Kokonaisuus on tarkoitus huuhdella alas makealla virvoitusjuomalla. Kasvikset on kuitattu ketsuppiviirulla makkaran kyljessä.

Voiko R-kioski olla tietämätön ravintosisällöltään yksipuolisen, lihottavan, syöpäriskiä lisäävän ja epäeettisen ateriaehdotuksensa seurauksista? Lasten ja nuorten hälyttävä ylipainon lisääntymien on yleisesti tiedossa. Punaisen lihan tiedetään lisäävän suolistosyövän riskiä. Lihanjalostuksen tehotuotanto on ihmisen itsekästä, pelkästään alhaisiin tuotantokustannuksiin tähtäävää, eläinrääkkäykseen perustuvaa ruuantuotantoa.

Periaatteessa jokainen epäkohdista piittaamaton ruokailija on vastuussa vain omista valinnoistaan, mutta terveyden- ja sairaanhoidon valtava kuormittuminen koituu kaikkien maksettavaksi. Tiedämme, että maapallon kantokyky ei riitä ruokkimaan aliravitsemuksesta ja suoranaisesta nälänhädästä kärsivää väestöä nykyisellä kasvisravinnon tuottamisen resursseja ryöstävällä lihantuotannolla.

Edellä vastaus R-kioskin kysymykseen ”miksi ei?”

Markkinoinnissa ja tuotteiden sijoittelussa kauppiaiden tulisi ottaa aivan uusi, kansanterveyttä,  globaalia oikeudenmukaisuutta ja eläinten oikeuksia kunnioittava asenne. Voisikohan oikeudenmukaisempaa maailmaa tavoitteleva aktiiviväestö astua puolustamaan eettisempää, terveellisempää ja maapallon köyhintä väestönosaa palvelevaa ruuantuotantoa? Aloittaen omalta lautaselta.

Juha Hammarèn
Fysioterapian opettaja
Eläkeläinen

Sokeriverolla väestön tuki

Enemmistö suomalaisista, 55 prosenttia, kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi kaikkiin runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin. Terve Paino ry:n tuoreen kyselyn toteutti tutkimuslaitos Verian ja siihen vastasi 1045 henkilöä. Nykyinen...

lue lisää

Vaikeus ei saa estää sokeriveroa

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm kirjoitti Lääkärilehdessä otsikolla ”Ruoan terveysperusteinen verottaminen on vaikeampaa kuin luulisi". Tästä on helppo olla samaa mieltä, mutta veron esteenä vaikeus ei saisi olla. Lihavuudesta on tullut yksi suurimmista...

lue lisää