TERVEEMMÄN RUOKAYMPÄRISTÖN PUOLESTA
Terve Paino toimii ylipainon vähentämiseksi Suomessa
Haluamme lakeja ja säädöksiä, joilla vähennetään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia.
Lue lisää Terveemmän ruokaympäristön puolesta
Erityisesti vaadimme, että lapsia pitää suojella haitallisten ruokien ja juomien mainonnalta.
Lue lisää Lapsia on suojeltava epäterveellisten ruokien markkinoinnilta
Muutamassa vuodessa olemme juurruttaneet asemamme lihavuuden vähentämisen puolesta toimivana tahona, jonka ääni kuuluu ja jota kuullaan.
Tutustu Manifestiin terveemmän ruokaympäristön puolesta, jossa vaadimme päättäjiltä toimia ylipainon vähentämiseksi.
Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa ja muita toimenpiteitä.
Kerro meille energiajuomien myyntirajoituksista
Terve Paino ry kerää tietoa energiajuomien myyntirajoituksista ja -suunnitelmista.
Kerro meille tiedossasi olevista kaupoista, kaupparyhmittymistä tai alueista, jotka ovat asettaneet omaehtoisen ikärajan energiajuomien myynnille
Linkki lomakkeeseen
AJANKOHTAISTA
Lääkäriliiton valtuuskunta: Lihavuusepidemian torjunta vaatii yhteiskunnan toimia
Lääkäriliiton valtuuskunta hyväksyi joulukuussa yksimielisesti aloitteen lihavuusepidemian torjumisen esille nostamisesta ja yhteiskunnan laaja-alaisten toimenpiteiden vaatimisesta. Aloitteen takana oli professori Jukka Mustonen. Aloitteen mukaan lihavuusepidemia on...
Ultraprosessoitu – epämääräinen ja tarpeeton ruokaan liitetty sana
Viime aikoina on yleistynyt käsite ultraprosessoitu ruoka. Se tarkoittaa elintarvikkeita, joita tuotantovaiheessa on siinä määrin työstetty ja muokattu, että sen ravitsemusominaisuudet muuttuvat hyvin usein epäterveellisiksi. Kotona keitetyt perunat tai kaurapuuro...
Musta syksy Suomelle ja suomalaisille
Syksyn tapahtumat ovat olleet huonoja uutisia Suomen demokratialle ja kansalaisten hyvinvoinnille. Makeiset luokitellaan elintarvikkeiksi, joiden arvonlisävero on 14 %, selvästi alhaisempi kuin muiden kulutustavaroiden 25,5 %. Nykyinen hallitus päätti 2024 kevään...
