Tietoa ylipainosta

Tällä hetkellä Suomessa on ylipainoisia lapsia kolme kertaa ja aikuisia kaksi kertaa enemmän kuin 40 vuotta sitten. Terveessä painossa olevia suomalaisia on jo vähemmän kuin ylipainoisia. 

Ylipaino ja lihavuus Suomessa

Alla oleva kuva esittää viimeisiä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lukuja Suomessa. Punainen katkoviiva on 50 prosentin kohdalla. Kun se ylittyy, enemmän kuin puolet on ylipainoisia.

Tietoa ylipainosta

Ylipainoisten määrä alkoi jyrkemmin lisääntyä 1980-luvulla Suomessa ja myös muissa rikkaissa maissa. Nousu on jatkunut edelleen tällä vuosisadalla.

Suomessa melkein kolmella miljoonalla terveen painon yläraja painoindeksi 25  ylittyy. Heistä yli 1,1 miljoonalla liikapanoa on vähintään 15 kiloa.

Lihavuus aiheuttaa sairauksia

Lihavuus aiheuttaa yli 30 sairautta, joista monet ovat hyvin yleisiä. Useimmiten sairastumisen syy ovat aineenvaihdunnan häiriöt, joita etenkin vyötärölihavuus aiheuttaa.

Lähes kaikilla Suomen 500 000:lla tyypin 2 diabeetikolla sairaus johtuu vyötärölihavuuden aiheuttamista sokeriaineenvaihdunnan häiriöstä.

Lihavuus lisää myös monia muita yleisiä sairauksia: sydäninfarkteja, aivohalvauksia, kohonnutta verenpainetta, eteisvärinää, sydämen vajaatoimintaa, nivelrikkoa, uniapneaa, astmaa, maksakirroosia.

Lihavuus aiheuttaa ongelmia lisääntymisterveyden kaikilla osa-alueilla: raskaaksi tuleminen on tavallista vaikeampaa, raskauden aikana ilmenee enemmän keskenmenoja ja muita häiriöitä, synnytys on hankalampi, ja keisarinleikkaukseen joudutaan tavallista useammin.

Lihavuus on myös karsinogeeninen eli syöpää aiheuttava tila. Se lisää vaaraa sairastua yli kymmeneen syöpätyyppiin, mm. yleisiin rintasyöpään ja paksusuolisyöpään. 

Lapsilla lihavuus yhdistyy moneen tervettä elämää vähentävään asiaan. Tutkimuksissa on osoitettu lihavuuden yhteys mm. motoristen taitojen heikompaa kehittymiseen, vähempiin harrastusmahdollisuuksiin, lihavat kokevat enemmän koulukiusaamista ja osalla jo teini-iässä löytyy lihavuuden aiheuttamia sairauksia. Sen lisäksi, että lasten lihavuutta tulisi saada vähentymään mm. yhteiskunnallisilla päätöksillä, tarvitsemme terveempää asenneilmapiiriä, jotta kukaan ei tulisi kiusatuksi tai syrjityksi painonsa vuoksi. Tähän asenneilmapiirin parantamiseen voimme kaikki omalta osaltamme vaikuttaa.

Ylipainon aiheuttamista sairauksista lisää:

Lihavuus ja 31 sairautta

Lihavuus aiheuttaa sairauksien suman

Miksi energiaa (kaloreita) tulee liikaa?

Tarvitsemme joka päivä ruuasta ravintoaineita, joista elimistö saa energiaa. Jos ruuista ja juomista tulee enemmän energiaa (kaloreita) kuin elimistö tarvitsee, ylimääräinen energia muutetaan rasvaksi ja siirretään rasvakudokseen. Lihominen johtuu siitä, että pitkän ajan kuluessa syödystä ravinnosta elimistöön ylimääräinen energia varastoituu rasvakudokseen.

Pääsyy suomalaisten lihomiseen ja maailman lihavuusepidemiaan viimeisen 40 vuoden ruokatarjonnan valtava runsastuminen. Samalla lihottavien elintarvikkeiden tarjonta on huomattavasti kasvanut. Näitä ovat makeiset, suklaa, suolaiset naposteltavat kuten perunalastut ja juustopallot, keksit ja muut makeat leivonnaiset, sokeripitoiset juomat ja oluet sekä pikaruuat. Kaikkien näiden kohdalla suuret annos- ja pakkauskoot ovat entisestään lisänneet liiallisten kaloreiden saantia. 

Ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet torjua ylipainoa

Usein kuulee normaalipainoisten ihmisten ihmettelevän, mikseivät lihavat henkilöt ”ota itseään niskasta kiinni” ja tee painolleen jotain. Tällaisen ajattelun taustalla on käsitys, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet hallita painoaan – harhaluulo.

Ajatus samanlaisista mahdollisuuksista huolehtia painosta on yhtä virheellinen kuin kuvitella, että kaikista voi tulla orkesterimuusikoita tai seiväshyppääjiä.

Olemme hyvin vaihtelevia perimältämme, ja lapsuuden aikana omaksutut tottumukset edelleen lisäävät erilaisuutta. Suklaan, jäätelöannoksen ja hampurilaisaterian näkeminen aiheuttaa monien aivoissa mielihalujen vilkasta vipinää, toisten kohdalla vain rauhallisia signaaleja.

Ylipainon yleistyminen ei johdu moraalisesta heikkoudesta, vaan valtavasti lisääntyneestä ruokatarjonnasta ja lihottavien elintarvikkeiden kulutuksen lisääntymisestä. Tämän päivän ruokamaailmassa pärjäävät enää ne onnekkaat, jotka ovat vanhemmiltaan saaneet edulliset geenit ja lapsuuden. Muut, eli suurin osa meistä suomalaisista, ansaitsemme ympäristön, joka mahdollistaa terveiden valintojen tekemisen helpommin, erityisesti arjen jokapäiväisessä elinympäristössä.

Lapset eivät vielä kykene tunnistamaan epäterveellisiä ruokia, joten etenkin heitä on suojeltava turhilta kaloreilta. Siinä voidaan käyttää monia eri keinoja: rajoitetaan epäterveellisten ruokien markkinointia lapsille, hintapolitiikalla ja muilla säädöksillä tehdään lihottavat elintarvikkeet vähemmän houkutteleviksi jne.

Lasten ylipaino on meidän aikuisten aiheuttama. Aikuisten on se myös korjattava.
Lapsia on suojeltava epäterveellisten ruokien markkinoinnilta.