Ruotsin syöpäsäätiö kampanjoi ylipainon vähentämiseksi

Ruotsin syöpäsäätiö kampanjoi ylipainon vähentämiseksi

Ruotsissa sairastuu vuosittain 20 000 ihmistä niihin 13 syöpätyyppiin, joiden vaaraa ylipaino lisää. Maassa toimiva syöpäsäätiö Cancerfonden on laskenut, että jos ylipainon lisääntyminen jatkuu nykyistä tahtia, vuoteen 2045 mennessä sairastuneita on 11 000 enemmän.

Cancerfonden on tänä vuonna julkaissut perusteellisen raportin aiheesta. Viimeisten kymmenen vuoden aikana ruotsalaisten lasten paino on lisääntynyt ”dramaattisesti”. Säätiö vaatii yhteiskunnan taholta voimakkaita toimia lihavuuden vähentämiseksi.

Säätiön teettämässä väestötutkimuksessa tiedusteltiin, miten ruotsalaiset suhtautuisivat siihen, että yhteiskunta ryhtyisi laeilla ja säädöksillä ohjaaman elintarvikkeiden kulutusta terveellisemmäksi. Kyselyyn osallistui runsas tuhat 18+ vuotiasta. Vastausten perusteella ruotsalaisten enemmistö tukee yhteiskunnan toimenpiteitä:

  • 9 kymmenestä haluaa laskea hedelmien ja vihannesten liikevaihtoveroa
  • 8 kymmenestä haluaa tiukkaa lainsäädäntöä lapsiin kohdistuville elintarvikemainoksille
  • 8 kymmenestä haluaa kieltää runsaasti sokeria sisältävien elintarvikkeiden myynnin koulujen ym. kafeterioissa
  • 6 kymmenestä haluaa varoitustekstejä elintarvikkeiden mainoksiin
  • 6 kymmenestä haluaa verottaa sokeripitoisia juomia

Syöpäsäätiön raportti toteaa, ettei sokeri sinänsä aiheuta syöpää, mutta tekee sen epäsuorasti. Sokerin runsas käyttö johtaa ylipainoon, joka lisää riskiä sairastua 13 syöpätyyppiin. Siksi säätiö vaatii ”lähtölaukauksena syövän torjunnalle”, että Ruotsissa säädetään tuntuva haittavero sokeripitoisille virvoitusjuomille.

*  *  *

Vuonna 2017 Suomessa kuoli syöpään 12 800 henkilöä. Ylipaino lisää sairastumista moniin yleisiin syöpäsairauksiin kuten rinta-, paksusuoli- ja haimasyöpään, minkä vuoksi lihavuus vaikuttaa huomattavasti syöpäkuolemiin.

Tätä kirjoittaessa Suomessa oli todettu 325 korona-viruksen aiheuttamaa kuolemaa. Lihavuudesta johtuvat syöpätapaukset aiheuttavat joka vuosi paljon enemmän ennenaikaisia kuolemia. Näiden lisäksi huomattava määrä ihmisiä menehtyy lihavuuden aiheuttamiin muihin sairauksiin.

Terve Paino -yhdistys vaatii ylipainon vähentämiseksi laajempia toimenpiteitä kuin Ruotsin Syöpäsäätiö. Sokerijuomien ohella pitää haittaverottaa myös muita runsaasti sokeria sisältäviä ruokia, ja epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi lapsille tulee kieltää.

Ruotsin väestökyselyn perusteella on syytä olettaa, että myös suurin osa suomalaisista kannattaa terveellisempään ruokatarjontaan tähtääviä lakeja ja säädöksiä. Liittymällä Terve Paino -yhdistyksen jäseneksi voit vaikuttaa.

Pertti Mustajoki