Lihavuus kehittyneissä maissa on yksi aikamme suurista kansanterveysongelmista. Siitä on tullut myös valtava taloudellinen ekosysteemi, jossa sekä elintarviketeollisuus että lääketeollisuus hyötyvät. Ensimmäinen luo ongelmaa, toinen myy ratkaisua.
Jo lähes kolmannes suomalaisista on lihavia, ja tilanne on hälyttävä. Kolmannes aikuisista täyttää painoindeksin yli 30 kriteerit. Kyse ei ole vain yksilöllisestä elämäntapavalinnasta, vaan kansanterveydellisestä kriisistä.
Lihavuus altistaa diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille ja monille muille sairauksille, jotka jo nyt maksavat Suomelle suorat ja epäsuorat kustannukset yhteen laskettuna yli kolme miljardia euroa vuodessa.
Ongelma on synnyttänyt uuden lihavuuslääkkeiden markkinan. Novo Nordiskin Ozempic ja Wegovy sekä amerikkalaisen Lillyn Mounjaro ovat lihavuuden ansiosta lääketeollisuuden todellisia kultasuonia.
Mutta lihavuus ei ole yksilön epäonnistumista, vaan poliittisten ja taloudellisten rakenteiden seuraus ruokajärjestelmän suunnitelmallisesta muutoksesta.
1970–80-luvuilla Yhdysvalloissa halvan maissin ylituotanto toi markkinoille korkea-fruktoosipitoisen maissisiirapin, jota alettiin lisätä virvoitusjuomiin, jogurtteihin, leipiin ja jopa kastikkeisiin.
Suomessa virvoitusjuomien kulutus yli kaksinkertaistui 1980–2000-luvuilla. Rasvattomia jogurtteja, snackeja ja keksejä myydään terveellisinä, vaikka ne sisältävät enemmän sokeria kuin alkuperäiset tuotteet.
Hampurilaisaterioita saa valtavina annoksina, ranskalaisia paistetaan halvassa kasviöljyssä. Virvoitusjuomia myydään 1,5 litran pulloissa. Kauppojen herkkuhyllyt ovat kymmenien metrien pituisia. Isot pakkaukset tuntuvat edullisilta ja kassojen vieressä olevat karkit päättyvät herätteinä ostoskoriin.
Kun paljon energiaa sisältävät tuotteet ja ruoka ovat tulleet kaikkialle ympärillemme, keho tekee sen mihin se on geneettisesti ohjelmoitu. Varastoi ylimäärän rasvaksi.
Kun näin rakennettu ympäristö tarjoaa joka paikassa halpoja, energiapitoisia valintoja, lihavuus tulee itsestään. Seuraukset näkyvät kaikissa tilastoissa. 1,2 miljoonaan kliinisesti lihavan suomalaisen sairaudet, kuten tyypin 2 diabetes, kasvattavat terveydenhuollon kustannuksia miljardeilla.
Yksilön syyllistäminen on helppoa, mutta rakenteet tekevät lihavuudesta väistämättömän. On poliittisesti kestämätöntä, että yksi ala lihottaa väestön ja toinen rahastaa sen seuraukset.
Jos ei tehdä mitään, korvattavat lihavuuslääkkeet yhdessä lihavuuden muiden kustannusten kanssa lisäävät muutenkin heikossa hapessa olevan valtiontalouden alijäämää pysyvästi.
Lääkeyhtiöt pystyvät pitämään hinnat korkeina patenttisuojien vuoksi. Näin maksamme laskun kahdesti, ensin elintarvike-, sitten lääketeollisuudelle.
Lihavuuslääkkeistä on tulossa pysyvä ja kallis laastari, jonka kustannukset jäävät veronmaksajille ja lihavuuslääkkeistä tulee pysyvä tulonsiirto julkisista varoista yksityisiin voittoihin.
Sokerivero, epäterveellisten tuotteiden mainonnan kielto, kouluruokailun ja liikunnan tukeminen olisivat yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä, jotka vähentäisivät lihavuutta ja säästäisivät miljardeja pitkällä aikavälillä.
Teppo Turkki
Kirjoitus on julkaistu aiemmin (10.10.2025) Apu-lehden kolumnina
Halpa ruoka ja kalliit lääkkeet | Näin lihavuudesta tuli bisnes | Apu