Kommentteja Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen lihavuudesta

kirjoittanut | 11.06.2025 | Blogi

On ilahduttavaa, että maan valtalehti pääkirjoituksessaan (HS 9.6.) kiinnittää huomiota suomalaisten ylipainoon, joka ”maksaa ja koskee”. Tätä kansallista ongelmaa ei noteerata hallitusohjelmassa eikä juuri hallituksen politiikassa.

Väestön lihomisen perussyy tiedetään. Se ei ole geeneissä, kun väestön geneettinen tausta ei ole muutamassa vuosikymmenessä muuttunut, vaikka väestön lihavuus on moninkertaistunut. Syyt ovat muuttuneessa ruokaympäristössä – energiatiheiden elintarvikkeiden runsaassa tarjonnassa ja markkinoinnissa.

Kuten pääkirjoitus toteaa, ongelma ei ratkea valistuksella, vaikka sitäkin tarvitaan. On myös epärealistista ajatella, että yli miljoonan ihmisen lihavuus hoidettaisiin lääkkeillä, jotka maksavat ja joihin liittyy aina mahdollisia ongelmia.

Kun syy on ruokaympäristössä, ratkaisu löytyy politiikassa siihen vaikuttamisessa. Vaikka sokeripitoisten juomien haittaverotus on vain osaratkaisu, sen vaikutuksesta on vahvaa näyttöä – paitsi ohjaamaan kulusta myös vaikuttamaan tuotekehitykseen. Tällainen politiikka onkin heräämässä useassa maassa, koskien juuri terveysperusteista verotusta, lasten lihavuutta torjuvaa markkinointia ja tehokkaita varoituksia pakkauksissa.

Lasten lihavuuden ehkäisyn voisi meillä konkreettisesti aloittaa vaikka kieltämällä sokeripitoisten ja muutenkin epäterveellisten energiajuomien myynnin alaikäisille, mitä toimenpidettä laajasti toivotaan.

Pekka Puska, professori
Terve Paino ry:n puheenjohtaja

BLOGIKIRJOITUKSET

Kirje Suomen hallitukselle

Laatimassanne hallitusohjelmassa on kolme sivua liikunnan lisäämisestä. Tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Nyt kun olette hallinneet Suomea 1,5 vuotta, on sopiva hetki tiedustella miten hallitusohjelmanne on alkanut toteutua. Mutta...

”Verohölmöilyillä” terveempään ruokaympäristöön

Talouselämä-lehden päätoimittaja Jussi Kärjen ”Perutaan verohölmöilyt” pääkirjoitus 22.11.2024 hyökkäsi terveysveroja vastaan. Hän kertoo, mitä tähänastinen keskustelu veroista on aiheuttanut. Fazer keskeytti 700 miljoonan euron suklaatehtaan rakennushankkeen. Myös...

Tölkkimehut – ylimääräisiä kaloreita

Elintarvikkeet muuttuvat tehtaissa epäterveellisiksi. Terveelliset perunat erittäin epäterveellisiksi sipseiksi, vilja sokerimuroiksi, puhumattakaan makeistehtaiden tuotteista. Myös erittäin terveelliset hedelmät ja marjat muuttuvat juomatehtaissa epäterveellisiksi...

Rasvamaksa yleistyy, ja lihavuus on sen yleisin syy

Helsingin Sanomien jutussa Rasvamaksaa sairastaa jo joka kolmas suomalainen aikuinen (HS 14.10.) kerrottiin, miten sairaus on yleistynyt. Kirjoitus keskittyi alkoholin osuuteen sairauden synnyssä, mutta merkittävin syy rasvamaksan yleistymiseen on lihavuus....

Hodarista ei ole ateriaksi

R-kioski on mainostanut eri medioissa hodaria ateriaksi kysyen ”miksi ei?” Mainoskuvassa sämpylän sisään on sijoitettu pekoniin kääritty nakki. Lisukkeeksi on tarjolla juustoisia nachoja. Kokonaisuus on tarkoitus huuhdella alas makealla virvoitusjuomalla. Kasvikset on...

Vähemmän sairautta ja surua ruoasta

Valtion ravitsemusneuvottelukunta julkaisi kuusi vuotta sitten kirjasen Terveyttä ja iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus. Se oli tarkoitettu laajaan käyttöön. Kunnat, varhaiskasvatuksen järjestäjät, lasten ruokapalvelun toteuttajat, kodit ja alan...

Tekoäly on viisaampi kuin hallitus

Nykyisen hallituksen ohjelmassa sana terveys mainitaan yli kaksisataa kertaa. Kuitenkaan tekstin 216:lla sivulla sanaa lihavuus ei mainita laisinkaan. Miksi hallitus on unohtanut lihavuuden, vaikka se on tämän päivän eniten kansanterveyttämme tuhoava tekijä? Tietoa...

Lihavuuden vähentäminen lisäisi syntyvyyttä

Ylipaino heikentää hedelmällisyyttä ja lisää lapsettomuushoitojen tarvetta. Syntyvyys on uhkaavasti laskenut Suomessa. Tilanteen korjaamiseksi sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ehdotti tv-uutisissa hedelmällisyysopetusta kouluihin. Virheellinen tieto...

Homo sapiensin nimi on vaihdettava

Ruotsalainen Carl von Linné laati 1700-luvulla eliöiden latinankielisen luokittelujärjestelmän, joka on edelleen käytössä. Ihmiselle hän antoi nimen Homo sapiens, viisas ihminen. Viime vuosisadan puolella Suomessa tehtiin viisaita päätöksiä. Järkevillä liikennelaeilla...

Miksi VR sallii epäeettistä mainontaa?

Helsingistä Lahteen matkaavassa junassa näin Normal-kaupan suuren mainoksen, joka markkinoi makeistuotteita ihan normaalina välipalana. ”Tarvitsetko ainakin kolme eri välipalaa, vaikka junamatka kestäisi vain 17 minuuttia? Älä huoli, se on ihan normaalia.” Mainoksen...

lue lisää