Eteneekö sokerivero ensi vaalikaudella?

kirjoittanut | 03.02.2023 | Uutiset

Terveysperusteisen sokeriveron  edistämistä ensi vaalikaudella kannattivat kaikki puolueet Terve Paino ry:n, SOSTEn sekä eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen verkoston paneelissa 31.1.

Tätä pidettiin tärkeänä koko väestön kansanterveyden edistämiseksi ja terveyserojen kaventamiseksi. Myös erityisesti lasten ja nuorten kulutustottumuksista oltiin huolissaan. Vähälle merkitykselle eivät keskustelussa jääneet terveysperusteisen verotuksen vaikutukset valtion tuloihin.

Paneelin puheenjohtajana toiminut professori Pekka Puska muistutti, että verotuksen keinoin voidaan vaikuttaa ihmisten kulutusvalintoihin ja sitä kautta kansanterveyteen ja sote-kustannusten vähentämiseen.

Paneelikeskusteluun osallistuivat kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho, SDP:n Heidi Viljanen, perussuomalaisten Ritva ”Kike” Elomaa, keskustan Pasi Kivisaari, vihreiden Inka Hopsu, vasemmistoliiton Katja Hänninen, kristillisdemokraattien Sari Essayah ja RKP:n Anders Norrback.

Keskustelun aluksi kuultiin lyhyet kommenttipuheenvuorot Elintarviketeollisuusliiton johtaja Marleena Tanhuanpäältä, THL:n johtavalta asiantuntijalta Heli Kuusipalolta ja valtiovarainministeriön hallitusneuvos Merja Sandellilta.

Vilkkaan keskustelun päätteeksi loppupuheenvuoron piti eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen.

Lue tiivistelmä keskustelusta tai katso tallenne SOSTEn sivulta: Terveysperusteinen vero sai kannatusta yli puoluerajojen.

UUTISET

WHO:n politiikkasuositukset lihavuuden torjumiseksi

WHO:n Euroopan aluetoimisto on julkaissut vuonna 2022 raportin lihavuudesta Euroopassa. Raportissa on suuri määrä suosituksia lihavuuden torjumiseksi. Raportin ravintopolitiikkaa koskevat suositukset ovat: Vero epäterveellisille ruuille. Epäterveellisten ruokien...

Sokerin kulutus yhteydessä masennukseen

Runsaan sokerin kulutuksen haitat liittyvät tunnetusti lihomiseen sekä hammasterveyteen. Äskettäin julkaistiin tutkimus, jossa suuresta amerikkalaisesta kansallisesta terveys- ja ravintoseurannan (NHANES) aineistosta analysoitiin sokerin saannin ja masennuksen välistä...

Sokeriverot tehokkaita

Tiivistelmä: Amerikkalaisessa JAMA-lääkärilehdessä julkaistiin äskettäin tutkimus, jossa selvitettiin sokeripitoisten juomien haittaveron vaikutuksia. Viidessä kaupungissa eri puolilla USAta on säädetty mäille juomille ylimääräinen vero, joka on nostanut niiden hintaa...

Enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa

Tuoreen kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista kannattaa sokeriveroa, joka kohdistuisi runsaasti sokeria sisältäviin tuotteisiin, kuten makeisiin ja kekseihin. Sokeriveroa kannattaa 60 prosenttia suomalaisista ja sitä vastustaa puolet vähemmän, 31 prosenttia....

Onko vihdoin sokeriveron aika?

Epäterveellisiin, runsaasti sokeria sisältäviin elintarvikkeisiin kohdistuva verotus on noussut keskusteluun viime aikoina. Lähes kaikki eduskuntapuolueet kannattavat elintarvikkeiden terveysperusteista verotusta, osoitti Soste ry:n kysely. Myös Helsingin Sanomat...

Mihin hallitukselta unohtui terveysvero?

Marinin hallituksen ohjelmassa sanotaan: ”Hallitus selvittää mahdollisuuden ottaa käyttöön kansanterveyttä edistävän veron, joka kohdistuisi esimerkiksi sokeriin”. Nyt hallituksen kausi on loppumassa, eikä tällaista selvitystyötä ole edes aloitettu. Sen sijaan...

Manifesti terveemmän ruokaympäristön puolesta

Ylipaino on lisääntynyt hälyttävästi. Suomessa on tällä hetkellä 2,9 miljoonaa kansalaista, joilla on ylipainoa.  Lihavuus lisää sairastumista mm. tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, uniapneaan, nivelrikkoon ja useisiin syöpätyyppeihin. Yhteiskunnan...

Makeiset valtaavat kauppoja

Muutama vuosi sitten Kauppalehti uutisoi, että karkinsyönti on Suomessa kaksinkertaistunut kolmessakymmenessä vuodessa. Suomalaiset käyttivät vuonna 1990 makeisiin keskimäärin 58 euroa, kun se 2016 oli 134 euroa. Koska makeisten ”kaksi yhden hinnalla”...

lue lisää

Karkkeja kaupataan kaikkialla

Viime aikoina makeisten myynti on levinnyt voimakkaasti kaikenlaisten kauppojen valikoimiin. Esimerkkejä ovat halpamyyntiliikkeet, rautakaupat, lastenvaateosasto ja nuorten suosimat kaupat. Tässä havaintoja keväältä 2024. R-kioskilla on yli 30 hyllymetriä karkkeja:...

lue lisää

Terveysveroilla terveyttä

Soten ongelmat puhuttavat. Erityisesti toivotaan parannusta peruspalveluihin, jotka ovat juuri nyt uhattuina. Niillä on ratkaiseva merkitys lääkäriin pääsyyn ja kansansairauksien pitkäjänteiseen hoitoon. Kansanterveydessä tärkeintä on tautien ehkäisy, joka on ollut...

lue lisää